Hiihtokärryllä laturetkille

29.11.2023 | Susanna Ylinen

Läpsystä vaihto vai sittenkin koko perheenä ladulle?

Suksien suihketta, punaisia poskia ja kuumaa mehua lumen kuorruttamassa metsässä. Onko parempaa tapaa viettää talvipäivää kuin perheen yhteinen hiihtoretki?

Multisport-kärryt ovat tuttu näky lenkkipoluilla ja puistoissa, mutta tiesitkö, että niiden avulla onnistuvat myös perheen yhteiset hiihtoretket. Vaihtamalla kärryjen renkaat suksiin ja aisoihin menopeli muuntuu kätevästi latukelpoiseksi.

Vauvasta leikki-ikäiseen

Hiihtokärry soveltuu vauvoista aina leikki-ikäiseen saakka. Hiihtoretket kannattaa ajoittaa vauvan päiväuniaikaan, jolloin vanhemmat voivat hiihtää pidemmänkin lenkin. Kärry on kätevä myös hiihtämään opettelevan taaperon kanssa, sillä pienen hiihtoinnostus saattaa vaihdella minuutin ja tunnin välillä.

Voi olla turhauttavaa viedä jälkikasvua laduille, jos kaiken säätämisen jälkeen into loppuukin lyhyeen. Kun mukana on hiihtokärry, voi väsymyksen iskiessä taaperon nostaa kyytiin, tarjota välipalan ja laittaa lapsen unille. Tämän jälkeen aikuinen saakin palkinnon – nimittäin oman hiihtohetken.

Parasta on, jos pieni lapsi pääsee rauhassa ja pakottamatta tutustumaan lajiin usein ja vaikka lyhyitä aikoja kerrallaan.

Turvaa hiihtoretkille

Hiihtokärry soveltuu hyvin myös vähän isompien lasten hiihtoretkille. Moni 3–5-vuotias lapsi saattaa hiihtää pitkiäkin matkoja. Koska motivaatiota voi olla haastavaa ennustaa, tuo kärryn mukanaolo turvaa, kun väsähtäneen pikku hiihtäjän voi nostaa lepäämään. Näin lapsen kanssa uskaltautuu yhä pidemmille reiteille.

Kuntotasoitusta

Kärryn avulla voi tasoittaa pariskunnan hiihtokunnon eroja, kun innokkaampi tai vahvempi hiihtäjä saa vetäjän tehtävän. Kun vedät kärryä perässäsi, saat hyvää lajinomaista voimaharjoittelua. Alkuun voi olla fiksumpaa suunnata tasaisemmille laduille ja järven jäille. Alamäkiä ei tarvitse kuitenkaan pelätä, sillä kärry seuraa turvallisesti perässä hidastaen laskuvauhtia.

Heikkoudeksi mainittakoon, että runsaan lumisateen jälkeen kärryn kanssa hiihto voi muuttua turhauttavan raskaaksi ja hitaaksi. Kevättalven liukkailla laduilla puolestaan kärry tulee perässä melkein ilmaiseksi.

Säältä suojassa

Kyydissä olevalle lapselle on helppo pukea riittävästi vaatetta ja varmistaa lämmöneristäminen esimerkiksi lampaantaljalla ja paksulla makuupussilla. Kylmemmillä keleillä jalkopäätyyn voi sujauttaa villasukkaan kääräistyn kuumavesipullon lämmittämään pikku varpaita.

Etenkin alkuun on hyvä pysähtyä säännöllisin väliajoin tarkistamaan lapsen vointia ja lämpötilaa. Voit laittaa lämpömittarin kärryyn ja tarkistaa, että pienen sormet ja varpaat tuntuvat tarpeeksi lämpöisiltä. Muista suojata lapsen silmät aurinkoisella säällä.

Laatuaikaa lapsen kanssa

Yhdessä harrastamalla lapsi saa mallia harrastamisesta ja hiihtokipinä voi tarttua myös jälkipolveen. Kärryjä on tarjolla 1- ja 2-paikkaisina, joten tarvittaessa kyytiin voi nostaa useammankin naperon. Mikäli mukana on useampia lapsia, voivat pienet hiihtäjät tarvittaessa tarttua kärryjen työntöaisasta ja näin päästä hinattavaksi. Perheen yhteiset hiihtoretket vaativat usein säätöä ja säädön sietokykyä. Toisaalta, kun lapset oppivat hiihtokulttuuriin, kantaa se hedelmää retkien helpottuessa. Palkinnoksi saatkin elinikäiset hiihtokaverit.


Luitko jo nämä jutut?