Erämaiden erot

28.02.2024 | Jouni Laaksonen

Mitä retkeilijä hakee erämaasta? Upeita luonnonmaisemia, irti arjesta olemista ja kiinni hetkessä elämistä, ja ehkä myös omilla taidoilla toimeen tulemista – mutta usein myös rauhaa.

Erämaa on laaja, asumaton ja tietön alue. Tällaisia jopa tuhansien neliökilometrien suuruisia alueita on Suomessa jäljellä ainoastaan pohjoisimmassa Lapissa. Isoja asumattomia alueita on muuallakin, mutta muualla kaikki metsät on pirstottu metsäautoteillä ja hakkuilla.

Varsinaisessa erämaassa luonto on poronhoitoa lukuun ottamatta lähes ihmisenkoskematon, joten ikimetsät, luonnontilaiset suot ja avarat tunturit hurmaavat kauneudellaan.

Päiväretkellä kansallispuistossa näkee paljon kanssaretkeilijöitä, mikä saattaa jättää kaipuun löytää omaa rauhaa. Monen päivän vaellukselle lähtee jo harvempi kuin päiväretkelle, mutta suositulla merkityllä vaellusreitilläkin tapaa parhaimmillaan tai pahimmillaan kymmeniä kanssavaeltajia joka päivä. Hauska on muita samasta harrastuksesta innostuneita moikkailla, mutta silti halu suunnata reittien ulkopuolelle, omille poluille voi kasvaa suureksi.

Tällöin oikea suunta käy poluttomiin ja laduttomiin erämaihin.

Suomessa on kaksitoista lailla perustettua erämaa-aluetta ja tämän lisäksi puolisen tusinaa muuta erämaan laajuista kairaa. Ensi tuntumalta voisi kuvitella, että kiveliö kuin kiveliö, samanlaisia kairojahan ne. Näin ei todellakaan ole!

Jokainen erämaa on persoonallisesti omanlaisensa niin luonnonpiirteidensä kuin sisäänsä kätkemiensä kulttuurihistoriallisten aarteiden suhteen. Lisäksi erämaiden suosioissa on selkeät erot.
 

[01] Koilliskaira [02] Pallas-Yllästunturi [03] Käsivarsi [04] Paistunturi ja Kevo [05] Lemmenjoki [06] Hammastunturi [07] Muotkatunturi [08] Kaldoaivi [09] Vätsäri [10] Inarijärvi [11] Tuntsa [12] Pöyrisjärvi [13] Tsarmitunturi [14] Tarvantovaara [15] Pulju [16] Kemihaara [17] Koitelaisenkaira [18] Pomokaira

Paljon vaeltajia

Näissä kairoissa olen aina vaelluksillani tavannut varsin runsaasti vaeltajia, viikon mittaan usein jopa kymmeniä. Tosin ankarimpaan kaamosaikaan hanki on yleensä koskematon näissäkin.

[01] Koilliskaira muodostuu kahdesta luonnonsuojelualueesta: Urho Kekkosen kansallispuisto ja Sompion luonnonpuisto. Näiden yhteispinta-ala on 2 728 km². Sompiossa saa kulkea ainoastaan merkittyjä reittejä pitkin ja yöpyä saa vain yhdessä paikassa. UK-puistossa saa patikoida tai hiihtää vapaasti, mutta leiriytymisessä on suosituimmissa osissa rajoituksia.

Alueen pohjoisosa eli Saariselkä on mahtavaa tunturipäiden ja ikimetsien vuorottelua. Autio- ja varaustupia sekä avoimia saunoja on enemmän kuin missään muualla. Varsin helppokulkuiset polut johtavat tuvalta toiselle, vaikkakaan merkittyjä reittejä reunaosia lukuun ottamatta ei ole. Saariselkä on suosittua aluetta: lähes aina näet paljon muita vaeltajia. Kirveenpilkoin merkitty Ruijan keino on yksi esimerkki monipuolisesta kulttuurihistoriasta.

Eteläosaa kutsutaan Itäkairaksi. Autiotupien ja saunojen paljous jatkuu, mutta tunturit alenevat upeaksi metsämantereeksi, jota aapasuot kirjovat. Vaeltajien määrä on paljon vähäisempi kuin Saariselällä.
 

[02]. Pallas–Yllästunturi on ylivoimaisesti Suomen suosituin kansallispuisto. Kulkeminen on muutamaa rajoitusosaa lukuun ottamatta vapaata, mutta leiriytyminen on paljolti sallittua vain taukopaikkojen yhteydessä. Puiston pinta-ala on 1 023 km².

Merkityt vaellusreitit Hetta–Pallas ja Pallas–Ylläs ovat upeita, edellinen lähes pelkkää avotunturien kaukomaisemien ihailua ja jälkimmäinen näköalatunturien ja ikimetsän vuorottelua. Hetta–Pallas on Suomen eniten vaellettu reitti, Pallas–Ylläs sen sijaan paljon rauhallisempi. Autio- ja varaustupia on paljon ja Hannukurussa saunakin.

[03] Käsivarren erämaa-alue on 2 200 km² laajuinen täysin havupuuton tunturimaa. Suomen ainoat suurtunturit, yli kilometriset jättiläiset, kohoavat täällä. Maisemat ovat mahtipontisia, mutta tulee muistaa, että avotunturi on suojaton paikka huonon kelin sattuessa.

Haltin reitti on niin suosittu, että sen varressa tapaa patikoijia ja hiihtovaeltajia tuon tuostakin. Reitin varressa on autio- ja varaustupia taajassa.

Haltin reitti kattaa kuitenkin vain pienen nurkkauksen suuresta kiveliöstä. Koko muu Käsivarren erämaa-alue on hyvin rauhallista seutua, jossa voi olettaa tapaavansa viikon patikka- tai hiihtovaelluksella vain muutaman satunnaisen toisen kulkijan. Reitinvalinta ja leiriytyminen on sallittua vapaasti koko alueella, Ánnjaloanjin pientä rajoitusaluetta lukuun ottamatta. Käsivarressa on paitsi huikeat maisemat, myös esimerkiksi pyhiä seitoja ja kivistä ladottuja porokaarteita.

Kalastajia ja jossain määrin vaeltajiakin kuljettavat lentokoneet rikkovat luonnon rauhaa.

[04] Kevo on Suomen suurin luonnonpuisto: 711 km². Paistunturin erämaa-alue (1 571 km²) kietoo Kevon sisällensä, eli esimerkiksi villieläinten näkökulmasta kyse on 2 282 km² suuruisesta alueesta. Ihmisen täytyy huomata, että luonnonpuistossa saa kulkea vain merkittyä reittiä ja leiriytyä vain huolletuille taukopaikoille. Erämaa-alueella kulku ja leiriytyminen on vapaata.

Kevon reitti on niin komea, että jokaisen vaeltajan tulisi se uransa aikana patikoida. Kevon peräseinä pysäyttää täysin epäsuomalaisella dramaattisuudellaan ja Fiellun vesiputous on kertakaikkisen upea. Kevon reitti kulkee luonnonpuiston halki Karigasniemen-tieltä Utsjoen-tielle. Vaihtoehto on rengasreitti Kuivin reitti, joka sekin tarjoilee kaksi edellä mainittua supernähtävyyttä. Molemmat reitit ovat suosittuja.

Sen sijaan Paistunturin erämaa-alueella ei juuri ole reittejä. Täällä tuskin tapaa muita vaeltajia. Maisemat koostuvat paljolti tunturipaljakasta, jota jyrkkäpiirteiset jokilaaksot halkovat. Alueella on myös laajoja hilla- ja palsasoita, ja kivistä ladotut porokaarteet ja purnut muistuttavat esi-isistämme.

[05] Lemmenjoki on Suomen suurin kansallispuisto, 2 858 km². Erämaa-alueistakin vain Kaldoaivi on laajempi. Puiston sisällä on kirveenkoskematonta aarnimetsää, kauniita tunturirykelmiä, laajoja aapasoita ja monen suuren virran alkujuoksu. Kulku on lähes kaikkialla vapaata ja vain pienen osan puistosta kattavan virkistysvyöhykkeen ulkopuolella saa leiriytyäkin minne mielii.

Virkistysvyöhykkeellä kulkevat puiston merkityt reitit. Niiden varsilla on tiheässä tupia ja muita taukopaikkoja – ja melko paljon vaeltajia. Sen sijaan muualla puistossa autiotupia on vain jokunen, polkuja ei ole, ja toiseen vaeltajaan törmääminen on epätodennäköistä.

Kullankaivuun historia on Lemmenjoen vahva ominaispiirre kaivuualueineen ja entisine tunturilentokenttineen. Yksi Suomen vaikuttavimmista peuranpyyntikuoppaketjuista kertoo tarinaa tuhansien vuosien takaa ja Sallivaaran entinen poroerotuspaikka reilun sadan vuoden takaa.

 

Vähän vaeltajia

Näissä erämaissa olen noin viikon mittaisella vaelluksella tavannut tyypillisesti 1–5 ihmistä.

[06] Hammastunturin erämaa-alue sijaitsee UK-puiston ja Lemmenjoen välissä ja etenkin alueen pohjoisosa on maastoltaan varsin samanlainen kuin naapurinsa: sopusuhtaisesti ikimetsää, avotunturia ja komea jokilaakso. Hammaskairan laajuus on 1 821 km².

Alueen ainoa merkitty reitti on 12 kilometriä pitkä polku Pahaojan parkkipaikalta Ivalojoen Kultalaan. Kultalassa on kaikkein väkevin kullankaivun muistomerkki, yli 150-vuotias Kruunun Stationi sekä autiotupa-varaustupa. Kultalassa tapaa muita vaeltajia sekä Ivalojoen melojia.

Kullankaivuualueiden ulkopuolella autiotupia on harvakseltaan eikä niille johda polkuja. Jollakin tuvalla saattaa kohdata muita patikoijia tai hiihtäjiä, mutta muualla hyvin todennäköisesti ei.

[07] Muotkatunturin erämaa-alueessa (1 560 km²) on jotain samaa kuin Hammastunturissa. Tunturipäitä on enemmän, mutta metsän suojakin on lähellä, seuraavassa jokilaaksossa. Autiotupia on vähemmän ja merkittyjä reittejä ei ole lainkaan. Muutama merkitsemätön polku auttaa kuitenkin vaeltajaa.

Eteläosan suoseutuja lukuun ottamatta Muotkalla vallalla ovat hyväkulkuiset tunturimaat. Muotkalla tuntuu pysyvän kartalla paremmin kuin monessa muussa kairassa, sillä moni tunturi on tunnistettavan muotoinen. Lähinnä Stuorraäytsin autiotuvalla tai sen luota alkavassa näyttävässä kurussa saattaa tavata muita, muualla varsin harvoin.

[08] Kaldoaivi on erämaistamme suurin. Itse erämaa-alueen koko on 2 943 km², mutta kun mukaan lasketaan suoraan rajalta alkava Sammuttijängän–Vaijoenjängän soidensuojelualue, kokonaisala on lähes 3 500 km². Kaldoaivi on avaraa seutua. Puuttomat tunturit levittäytyvät laakeina, mittariperhosten toukkien tuhoamat koivikot jäävät mieleen ja soillakin pääsee tarpomaan.

Itäreunalla on merkittyjä vaellusreittejä ja näiden varsilla autiotupia. Pulmankijärveltä Sevettijärvelle johtavalla reitillä tapaa muita retkeilijöitä ja Näätämöjoen varsilla kalastajia. Suurimmassa osassa aluetta reittejä tai tupia ei ole, eikä retkeilijöitä tapaa kuin onnen kaupalla. Poromiesten vakiintuneita mönkijäuria voi näissäkin osissa halutessaan hyödyntää.

Kaldoaiville tunnusomaista on vanhojen turvekammien suuri määrä. Suurin osa näistä riekostukseen tai muuhun luonnonantimien hyödyntämiseen rakennetuista tukikohdista on romahtanut, mutta raunionakin kamminpaikka on mielenkiintoinen nähtävyys.

[09] Vätsäri on täysin omanlaisensa erämaa. 1 573 neliökilometrin sisällä on Suomen suurin järvitiheys ja valtavasti peninkulmaisia kivikoita. Suuri osa alueesta on mäntymetsää, mutta koillisosaa hallitsee puuton tunturimaa.

Autiotupia on vain muutama, tosin heti Norjan puolella rajaa on monta lisää. Toisten vaeltajien kohtaaminen on hyvin harvinaista. Sevettijärveltä kuljetetaan lentokoneella kalastajia erämaajärville, mikä hieman häiritsee luonnon rauhaa.

Vuosisatainen Ruijan keino eteläisemmästä Lapista Jäämerelle kulki Vätsärin halki. Järvenpään entisen majatalon pihakenttä, Jankkilan metsänvartijantila ja näiden välinen, osin jo katoileva pilkkapolku vievät ajatukset 1800-luvun nälkävuosiin.

[10] Inarijärvi ei ole erämaa-alue eikä kansallispuisto, mutta laaja erämaa, tai erävesi, se ilman muuta on. Inarin retkeilyalueen pinta-ala on 1 246 km². Retkeilyalue ei kata koko järveä, mutta toisaalta siihen kuuluu maa-alueita järven ympäriltä. Järven pinta-ala puolestaan on 1 083 km².

Suurjärvi selkineen, nuorineen (eli pitkänkapeine salmineen), vuonoineen ja männikköisine ja kivisine saarineen antaa todella erämaisen tunteen hiihtäjälle tai melojalle. Toki järvellä näkee moottorikelkkoja ja -veneitä silloin tällöin, mutta retkeilijöitä varsin harvoin. Saarissa on hyvä verkosto autiotupia.

Edellä mainittu Ruijan keino kulki Inarijärven poikki ja muutamat autiotuvista ovat tuon reitin suojapaikkoja. Vielä vanhempaa historiaa edustaa Ukko, Ukonsaari, maankuulu seita.
 

[11] Tuntsan erämaa-alue on viralliselta laajuudeltaan pieni, 212 km². Sorsatunturin luonnonsuojelualue kuitenkin laajentaa retkeilykokonaisuutta mukavasti. Tuntsa on kuusikkokaira. Petäjä on harvinainen näky, kun taas tuuheahelmaiset kuuset täyttävät niin metsät, tunturien alarinteet kuin aapasoiden laidat. Avotunturimaisemiin pääsee useammallakin nurkalla.

UKK-reitti kulkee niin Sorsatunturin alueen kuin Tuntsan halki ja tällä osuudella se on hyvin merkitty. Reitin varressa on muutama autiotupa, joista yhdessä on avoin saunakin.

[12] Pöyrisjärven erämaa-alueella laajuutta on 1 274 km², eli sen sisälle piirtelee helposti viikon vaelluksen lenkuran. Etelälaidalla kulkee mäntymetsän raja, joten suurin osa Pöyriksen alueesta on loivaa puuttomien tunturien aallokkoa. Jokilaaksoissa kasvaa tunturikoivua, ja toisaalta aapasoilla on paikoin näyttäviä palsoja.

Aivan erityistä Pöyrisjärvellä ovat hiekkapaljastumat. Golfkentän hiekkabunkkereita muistuttavat vaaleanruskeat hienon hiekan alueet pysäyttävät ihmettelemään. Sitten matka jatkuu mielikuvituksellisten katajanvänkyröiden välissä pujotellen, hienoa hiekkaa pitkin astellen. Myös korkeat ja jyrkät harjut ovat näyttäviä.

Itäosassa on puolen tusinaa autiotupaa sopivasti renkaan muodossa. Länsiosassa on yksi autiotupa-varaustupa. Merkittyjä retkeilyreittejä ei ole, mutta poromiesten vakiintuneita mönkijäuria voi hyödyntää.

Ei juuri lainkaan vaeltajia

Nämäkin kairat olen vaeltanut halki moneen kertaan, mutta koskaan en ole tavannut yhtäkään retkeilijää. Tarvantovaarassa ja Koitelaisenkairassa olen kerran tavannut poromiehen ja Puljussa Kultakurussa aikanaan asuneen erakon, mutta siinä kaikki ihmishavainnot. Vieraskirjoista näkee, että näissäkin retkeillään, mutta niin harvakseltaan, että juuri koskaan ei vaeltaja toista kohtaa.

[13] Tsarmitunturin erämaa-alue on pieni, vain 153 km². Jos kävelee suoraa linjaa alueen halki, jo noin kymmenen kilometrin päästä on jälleen erämaan ulkopuolella. Silti Tsarminkairassa tuntee olevansa oikeassa erämaassa. Pienellä alueella on melkein kaikkea: puuttomia tunturipäitä, korskeita rotkoja, upeaa ikimännikköä, Suomen pohjoisin kuusimetsä, pulppuilevia lähteitä ja komeita harjuja.

Pieniä tunnelmallisia autiotupia on yllättävän monta. Sen sijaan merkittyjä retkeilyreittejä ei ole metriäkään, eikä paljon polkujakaan.

[14] Kun Tarvantovaaran erämaa-alueeseen lasketaan mukaan siihen suoraan liittyvä Lätäsenon–Hietajoen soidensuojelualue, pinta-ala on 1 100 km². Kyse on siis isosta kairasta, mutta silti täällä ei juuri kukaan retkeile. Syy on maastotyypissä: iso osa alueesta on enemmän tai vähemmän hankalaa suota. Tunturikoivikkoiset vaarat ja puuttomat paljakkapäät nousevat alavista maista kuin saaret. Tuntureilta näköalat ovat hienot, kuten tuntureilta hyvällä säällä aina on. Kun alueeseen tutustuu tarkemmin, löytää myös rotkojärviä, peuranpyyntikuoppia ja muuta kiinnostavaa.

Autiotupia on vain kaksi ja retkeilyreittejä ei ole lainkaan. Poromiesten vahvat mönkijäurat kulkevat parhaita maita, joten niitä pitkin on retkeilijänkin luonteva ainakin osa vaellustaan taivaltaa.

Struven maanmittausketju on yksi ihmiskunnan suurista saavutuksista ja se on valittu UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Yksi ketjun merkkipisteistä on Tarvantovaarassa, Stuorrahanoaivi-tunturin laella.

[15] Pulju on ainoa erämaa-alue, jonka halki kulkee tie. Nunnasen ja Puljun kylien välillä ei ole isosti liikennettä, mutta silti tielinja katkaisee erämaan kahteen palaseen. Länsipuolella tietä laajat aapasuot hallitsevat, mutta seassa on komeita havumetsiäkin. Itäpuolella ikimetsä vallitsee, jos kohta soitakin on. Erämaa-alueen laajuus on 613 km², mutta erämaa jatkuu katkeamattomasti länteen Pöyrisjärvelle ja itään Lemmenjoelle. Lisäksi Puljun ja Pokan kylien välinen ikimetsä on niin komeaa, että se pitäisi liittää Puljun erämaa-alueeseen tai Lemmenjoen kansallispuistoon.

Tien vierellä Puljutunturi ja pohjoiskolkassa useampikin tunturi tarjoavat komeita maisemia. Vietka- ja Árbmobuolža ovat näyttäviä männikköharjuja. Autiotupia on vain pari, mutta Korsatuvalla on peräti avoin sauna. Retkeilyreittejä ei ole eikä juuri polkujakaan. Korsajärven kautta kulki aikanaan tärkeä vesireitti, jota käyttivät muun muassa Ivalojoen kullankaivajat.

[16] Kemihaaran erämaa-alue on samaa kokonaisuutta Koilliskairan kanssa. Itse erämaa-alueella on pinta-alaa 302 km², mutta kansallis- ja luonnonpuistoon jatkuva yhtenäinen erämaa on kymmenkertainen. Kansallispuiston puolelta tuttu Itäkaira jatkuu täällä: luonnontilaista havumetsää, soisempia jokilaaksoja sekä myös näköalatuntureita.

Retkeilyreittejä ei ole lainkaan eikä oikeastaan polkujakaan. Autiotupia on vain yksi, mutta Uittipiekka onkin keidas: autiotupa, varaustupa sekä avoin sauna.

[17] Koitelaisenkaira on viralliselta nimeltään Koitelaisen luonnonsuojelualue. 500 km² laajuinen aapasuohetteikkö ei ole parhaimmillaan retkikohteena sulan maan aikaan, mutta keväthangilla laajoja puuttomia soita, niiden keskeltä nousevia matalampia metsäsaarekkeita sekä kaiken keskellä kohoavaa nimitunturia on upea hiihdellä. Koitelaisen rinteillä kasvaa upeaa mäntyvaltaista ikimetsää ja avokallioiselta lakialueelta näkyy mahtavasti maisema niin Koitelaisenkairan soille, Saariselän tuntureille kuin Lokan tekojärvellekin.

Ei retkeilyreittejä, mutta muutama kelkkaura auttaa upottavan hangen sattuessa. Louejoen vanha niittykämppä palvelee autiotupana.

[18] Pomokaira koostuu virallisesti soidensuojelualueesta ja luonnonsuojelualueesta, mutta koska toinen jatkaa saumattomasti siitä mihin toinen päättyy, kokonaisuus on yhtenäinen ja laaja: 920 km². Pomokairakin on parhaimmillaan keväthangilla. Kuusikkoisten metsäsaarekkeiden kehystämiä aapoja pitkin on näppärä kiskoa ahkiota.

Nimitunturi Pomovaaralla kannattaa käydä hiihtäjänkin, mutta sinne voi tehdä myös kesäretken. Sulan maan aikaan liikkuvalle on muitakin kiinnostavia kivikkoisia tunturipäitä sekä Paistipuolten kuru. Pari hiekkatietä halkoo Pomokairaa, joten se vähentää laajaa erämaakokemusta sulan maan aikaan. Talvella tiet ovat yleensä auraamattomia.

Retkeilyreittejä ei ole, mutta moottorikelkkauria on pahan kelin varalle. Rautavan kämppä on hyväkuntoinen autiotupa.

Jutussa mainitut erämaat esitellään seikkaperäisesti kirjassa Vaeltajan erämaat, Karttakeskus (2023), Jouni Laaksonen.