Empatia avaa luontoyhteyden

03.12.2025 | Pauliina Toivanen

Minna Jakosuo järjestää vaelluksia paikkoihin, joissa voi nähdä katoavan luontotyypin tai läjän suurpedon jätöksiä.

Vaellusopas Minna Jakosuo inhoaa kattovaloja. Hän kuvaa itseään hämärän hissuttelijaksi, joka nauttii tähän aikaan vuodesta aamukahvinsakin kynttilän tuikkeessa.

Harmaina päivinä, jos lumet eivät ole vielä sataneet maahan, hän takertuu yksityiskohtiin ja tutkii kirkkaan vihreinä säihkyviä sammalia. Illan tullen otsalampussa rusottaa punainen valo. Pimeänäkö ei katoa kokonaan, mutta tärkeimmät asiat näkee silti.

”Kun luonto valmistuu lepoon ja tulee pimeää, kaikki rauhoittuu. Silloin voi itsekin samaistua luontoon ja ottaa iisimmin”, hän sanoo.

Jakosuo ei ole aina pitänyt pimeästä. Lapsena hän pelkäsi sitä, vaikka Itä-Suomen maaseudulla pimeää ei voinut mitenkään paeta. Valoisaan aikaan korpi tarjosi kuitenkin loistavat mahdollisuudet majaleikkeihin ja järvenrannoilla samoiluun.

Yhdelle mielijärvelleen pienen Minnan piti juosta sikapellon poikki, kädet suorassa taivasta kohti, jotta porsaat eivät yltäneet eväsleipiin. Rannassa, laitumen takana, kasvoi käyrä koivu, joka kumartui kutsuvasti veden päälle.

”Siinä oli ihana istuskella, kun jalat roikkuivat melkein vedessä. Kuvittelin ratsastavani hevosella”, Jakosuo muistelee.
 

"Nyt keskityn enemmän ympäristöön kuin itseeni."

Vaellusopas Minna Jakosuosta tuli sattumalta. Luonnossa oleskelu jäi taka-alalle opiskeluaikoina, mutta jossain vaiheessa häntä alkoi jälleen viehättää marjojen ja sienien kerääminen.

Lapsuuden pakkopullasta tuli mieluinen ajanviettotapa. Luontokävelyt pitenivät ja oli pakattava eväätkin mukaan.

”Kun löysin mieheni, aloimme käydä yöretkillä. Eräopaskouluun menin huvikseen. En silloin ajatellut, että siitä voisi tulla ammattini”, muun muassa antiikkikauppayrittäjänä aiemmin työskennellyt Jakosuo kertoo.

Nykyisin Minna ja Vesa Jakosuolla on yhteinen Erätaival-yritys, joka järjestää vaelluksia ja vaellukseen liittyviä kursseja ympärivuotisesti. Vaikka suurimmat harppaukset Jakosuon oman luontosuhteen syvenemisessä tapahtuivat kuukauden mittaisella yksinvaelluksella, myös asiakkaiden kanssa syttyy joka reissulla uusia kipinöitä. Samalla kollektiivinen vietti luonnonsuojeluun laajenee.

”Eräälle asiakkaalle vaelluksen paras juttu oli nähdä palsasuo – luontotyyppi, joka on katoamassa kokonaan. Iäkkäämpi asiakas innostui siitä, kun keräsin pois kaikki roskat, joita erämaassa tuli vastaan. Seuraavana kesänä hän tuli vaellukselle ja kertoi ruvenneensa keräämään roskia lapsenlapsensa kanssa kävelyillä. Se tuntui merkitykselliseltä.”

Luonto ei ole Jakosuolle vain työpaikka, vaan myös työkaveri, jota kohtaan hän tuntee suurta empatiaa. Hänestä empatia on yksi tärkeimmistä asioista elämässä selviytymiseen.

”Empatiaa mietitään aivan liikaa vain ihmisiin kohdistuvana asiana. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja tällä hetkellä luonto kärsii meidän ihmisten hölmöilyistä. Mielestäni yksilön tehoa vaikuttaa asioihin ei pidä vähätellä, sillä meitä yksilöitä on aika paljon tässä maailmassa. Empatia kuuluu kaikille”, Jakosuo sanoo.

Läjä karhunkakkaa! Se oli Jakosuon sykähdyttävin luontokokemus syyskuiselta Itäkairan vaellukselta.

”Minulle tuli hirveän hyvä mieli siitä: täällä on karhuja ja ne mahtuu tänne meidän kanssamme!” Jakosuo kertoo.

Jakosuo viettää sekä kesä- että talvikaudella kaksi kuukautta putkeen tunturissa asiakkaidensa kanssa. Joka kerta, kun hän palaa niin sanottuun arkeen, häntä hieman ahdistaa.

”Aina on joku metsä hakattu tai hakkuusuunnitelma lyöty alulle sillä aikaa. Tuntuu, että kaupassakin on ihan liikaa vaihtoehtoja, kun on pärjännyt niin vähällä viikkokausia. Siksi muutamme joulukuussa Utsjoelle, jossa tunturit ovat ihan vieressä”, viime vuodet Jämsässä asunut Jakosuo kertoo.

Jätösten bongaamisen tai tunturiin muuton sijaan Jakosuo suosittelee luontoyhteyden syventämiseksi kuitenkin jotain ihan muuta.

”Älykellosta luopuminen helpotti minulla luonnon kokemista. Ennen mittasin jatkuvasti suorituksiani ja matkan pituutta. Luonto on minusta paljon tärkeämpi ja kiehtovampi kuin joku sydämensyke. Nyt keskityn enemmän ympäristöön kuin itseeni.”