Elämää ruskan kanssa

09.09.2019 15:31 | Matti Mela

Ruskan väriin ja ajankohtaan vaikuttaa kesän sää, mutta varsinaisesti sen laukaisee päivien lyheneminen.

Aluksi on todettava, että ruska ei ole mikään leikin asia. Noin 40 vuotta sitten aloin kuvaamaan ensimmäistä Lapin ruskaani ja sen ensimmäisiä kellertäviä tunturikoivun lehtiä. Joka päivä ruska eteni ja kallista filmiä valottui rullatolkulla. Kolmen viikon kuluttua ruska ei ollut vieläkään huipussaan, mutta vuoden filmit oli käytetty.

Vuosien kuluessa ruskan merkitys omissa syystouhuissani on kadonnut miltei olemattomiin. Viime aikoina se on ollut enää kulissina kiinnostavimmille kuvausaiheille, kuten kalastukselle, retkeilylle tai maisemille. Mutta vieläkin harmittaa, etten alkanut käytännössä toteuttamaan päässä viriteltyä suunnitelmaa kuvata sama maisema joka vuosi samana päivänä, esimerkiksi 15. syyskuuta.

Miten mielenkiintoinen kuvasarja ruskan arvaamattomista vaihteluista siitä olisikaan tullut.

Vaikka ruskaa ei enää juuri kuvaisikaan, sitä kuitenkin tulee seurattua aika tarkasti. Kun toiset pohtivat pitkin kesää, minkälainen hillavuosi on tulossa, valokuvaajat ja matkailuyrittäjät yrittävät arvuutella, milloin ja minkälainen ruska on odotettavissa.

Kesän säillä on merkitystä, vaikka päivien lyheneminen laukaiseekin tapahtuman.

Kymmenien syksyjen jälkeen on vankistunut mielipide hyvästä ruskasta. Mielestäni vaikuttavin värimaisema kehittyy soille ja rannoille, missä ruskan muodostavat ruohovartiset sarat, luikat ja heinät. Jo heinä-elokuun vaihteessa vihreä yleissävy alkaa saada kellertäviä vivahteita. Keltaisuus lisääntyy samanaikaisesti, kun puuvartiset kasvit läpikäyvät ruskan metsissä ja tuntureilla.

Vasta loppusyksystä pääsee suoruska vauhtiin, saa punaisia sävyjä ja nousee esille muuten värinsä menettäneessä maisemassa.