ANKARA SAREK

20.04.2018 12:20 | Sauli Herva

Talvivaellusten harrastajissa Sarek herättää kunnioitusta. Helmikuun lopulla lähdin Korpijaakon hiihtoretkikunnan matkassa selvittämään liekö Skandinavian suurin erämaa maineensa veroinen.

Sarek on kaukana. Syrjäisen sijainnin ja eristyneisyyden vuoksi jo erämaan laitamille matkustaminen saattaa olla vaivalloista. Periaatteessa aluetta voi lähestyä joko pohjoisesta Gällivaren tai etelästä Jokkmokkin kautta.

Levosta tinkiminen ole koskaan hyvä juttu, ei varsinkaan talvivaelluksilla.

Ruotsin ja Suomen valtakuntien rajalta Torniosta ajomatkaa Gällivaren kautta kertyy osapuilleen saman verran kuin Kilpisjärvelle. Esimerkiksi Oulusta ajaminen ottaa täyden työpäivän.

Sarek-vaellusten mahdollisista aloituspaikoista suosituimmat ovat Ritsem pohjoisessa ja Kvikkjokk etelässä.

Hiihtovaelluksen lähtöpisteeseen, maantien päähän Akkajauren pohjoisrannalle Ritsemiin, matkattiin kahdella henkilöautolla Leviltä. Toinen auto jätettiin odottamaan parkkipaikalle Kebnatsiin, vaelluksen määränpäätä, Saltoluoktan tunturiasemaa vastapäätä.

Ahkiot pakattiin ja hiihtämään päästiin pitkän ajomatkan päätteeksi vasta myöhään iltapäivällä.

Vaelluksen avausverryttelyksi riitti viisi legiä, osuutta eli suunnilleen 4½ tuntia ja 12 km, kunnes ahkiot oli saatu kiskotuksi moreeniharjanteelle, Akkajauren vastarannalle.

Viimeiset puolitoista tuntia paarustettiin ja leiri pystytettiin koko lailla pimeässä.

Iltatoimiin kuului lähinnä bensakeittimellä kokkailua ja juomaveden sulattelua. Jokainen oli huolehtinut muonistaan mieleisellään tavalla. Omalla ruokalistallani oli savulohta ja pottumuusia.

Kolmihenkisen telttakuntamme toinen keitin reistaili ja saatiin kuntoon vasta aamulla. Illan vesileikeissä vierähti tovi, jos toinenkin. Yöpuulle päästiin vasta luvattoman myöhään.

Levosta tinkiminen ole koskaan hyvä juttu, ei varsinkaan talvivaelluksilla.

Herätys oli aikataulun mukaan kello 6.50. Keitinongelmien takia liikkeelle päästiin kuitenkin myöhässä, vasta kello 10 jälkeen.

Hiihtopäivän ohjelma oli lyhyt ja yksinkertainen. Ensimmäiset kilometrit saatiin lämmitellä kirjallisuuden Nobelilla palkitun Selma Lagerlöfin Peukaloisen Retkistä tutun Akkatunturin oranssia korkeuskäyrää seuraillen.

Aika pian kuitenkin oli edessä hikinen taistelu syvässä umpihangessa läpi tiheän tunturikoivikon.

Sitten hiihdeltiin neljä kilometriä tasaisesti viettävää vastamäkeä alkupäästään huomattavan jylhäseinämäisen Sjnjuvtjudisjávrásj -kurun pohjalla.

Vastaan ja yli humahti komea 300 riekon tokka. Suojaisten kurupahtojen välisissä koivikoissa näytti viihtyvän harvinaisen vahva ja elinvoimainen lintukanta. Ei mikään ihme, että Pohjois-Ruotsi kuulostaa innokkaiden pyyntimiesten puheissa melkein paratiisilta.

Lopulta kampesimme ahkiot jyrkän portaan yli satulaan, ja sieltä avautuvalle Rákkasjáhkán tunturiylängölle. Päivän saldo oli seitsemän legiä, 12 km ja 300 pehmeässä lumessa kiivettyä korkeuserometriä.

Sarek on suosittua erävaellusaluetta, muttei sovi aloittelijoille. Yhdessä rajanaapuriensa Stora Sjöfalletin, Padjelantan ja Mudduksen kansallispuistojen kanssa Sarekin alue muodostaa kaikkiaan 9 400 neliökilometrin suuruisen, ainutkertaisen, Unescon luonnonperintöluetteloon vuonna 1996 listatun erämaa-alueen.

Sarekin alueella sijaitsee peräti kuusi Ruotsin kolmestatoista yli 2 000 m korkeasta vuorenhuipusta. Noin 100 jäätikön yhteispinta-ala on lähes 150 neliökilometriä.

Tähän saakka olimme hiihtäneet Stora Sjöfallet alueella ja vasta nyt olimme saapumassa yksinäänkin 1 970 neliökilometrin laajuisen Sarekin kansallispuiston rajoille.

Edessä aukesi ”Sarekin tuulitunneli”, kanjonimainen Ruohtesvágge, jota puskimme muhevan pehmeässä, mutta raskaassa puuterissa kahdeksan legiä, 15 km ja 150 korkeuserometriä. Hyvää onnea oli se, että saimme hiihtää lähes tyvenessä.

Talvivaelluksilla pärjäämisessä korostuu muutamia seikkoja, joista itse kunkin tulee osata omalta osaltaan huolehtia.

Normaaliin arkeen verrattuna energian tarve on ainakin kaksinkertainen, ellei peräti kolmin- tai nelinkertainen. Hiilihydraattien ja rasvojen kanssa ei tarvitse hissutella, voi syödä vaikka voita lusikalla.

Aamiainen, lounas ja illallinen ovat kunnon aterioita ja välipaloja mutustellaan jokaisella tauolla.

Nestettä haihdutetaan ponnistelun ja hikoilun myötä huomattavia määriä. Allekirjoittanut esimerkiksi latasi joka aamu kahteen solumuovilla lisäeristettyyn Termos-pulloon yhteensä kaksi ja puoli litraa kiehuvaa vettä ja sen lisäksi kahteen vähän vähemmän lämpöeristettyyn muoviseen Nalgene-pulloon yhteensä kaksi litraa vettä.

Osa nesteestä nautitaan lounaan mukana, jolloin myös hikoilun kautta menetettyjä elektrolyyttejä saadaan paikattua. Lyhyillä tauoilla energiaa ja suoloja saa tankattua kuumaan veteen sekoitettavista suolaisista tai makeista keittojauheista.

Kova hikoilu voi aiheuttaa helposti myös erilaisia hiertymiä. Hygieniasta huolehtiessaan monet suosivat kosteuspyyhkeitä.

Paljon toimivampi ratkaisu on kahden pienen, kuumalla vedellä kasteltavan käsipyyhkeen menetelmä. Likainen pyyhe on tarkoitettu alakertaan ja puhdas yläkertaan. Kumpaakin säilytetään omassa minigrip-pussissaan.

Kädet ja kasvot, miksei persuksetkin, jos rohkeus riittää, pestään helpoiten lumella.

Ruohtesvággen vedenjakaja saatiin ylitettyä ja ohitettua. Tästä eteenpäin ei tarvinnut enää ponnistella ylämäkeen, ainakaan kaiken aikaa.

Uusi päivä oli vähintään yhtä komean aurinkoinen kuin edellinenkin. Etuoikeutettuina saimme hiihtää vähän yli kahdeksan legiä, 21 km, silmiä hivelevän kauniissa maisemissa täysin vailla minkäänlaista huolen häivää.

Mutta juuri silloin, kun kaikki on hyvin, pitää erämaassa olla erityisen valppaana.

Keskittyminen ei saa missään oloissa herpaantua. Ympäristöä, olosuhteita, säätilaa ja ihmisten toimintaa on monitoroitava etupainotteisesti.

Reitti kaartui jyrkästi vasempaan ja kurssi kaakosta koilliseen. Samalla rupesi puhaltamaan. Onneksi kuitenkin myötäisesti, ja tuuli juoksutti maanpinnalla lunta mukanaan.

Iltahämärissä leiripaikalla ihmettelimme yhden teltan puuttumista. Ahtauduimme koko joukko kahteen telttaan. Digitiedostoja selaamalla selvisi, että kovakuntoisimpia odottaisi aamulla muutaman tunnin hikilenkki kyydistä hypännyttä erämajoitetta etsimään.

Lounasta nautittiin teltassa samassa paikassa kuin aamiaistakin. Lopulta leiri saatiin purettua, mutta liikkeelle päästiin vasta hyvästi iltapäivän puolella.

Vuojnesluobbalan kirkkailla ja paikoin notkuvilla paannejäillä matka joutui tasatyönnöin myötätuulessa jonkin aikaa varsin reippaasti ja mallikkaasti.

Seuraava mutka matkaan saatiin kuitenkin jo hetken päästä, kun paannejää petti arvaamattomasti varomattoman talvivaeltajan suksien alta. Yhtäkkiä oltiinkin avannossa, jos ei nyt ihan uimassa, niin kahlaamassa ainakin.

Onni onnettomuudessa oli melko aurinkoinen ja tuuleton iltapäivän hetki. Teltta pystyyn pikavauhtia, tammukat pois monoista ja kuivaa vaatetta kiireen vilkkaa ylle.

Kovemmilla pakkasilla läpimäriksi kastuneista hiihtokengistä olisi voinut seurata vakavia paleltumia ja muita ongelmia.

Jäätyneet ahkionpohjat siklattiin taas liukkaiksi ja matka pääsi haverista huolimatta jatkumaan. Legien laskut menivät sekaisin, mutta matkamittariin kertyi silti 10 km.

Seuraavana päivänä loitonnuttiin yhä kauemmas Sarekin sydämen korkeista vuorista ja vähitellen laskeuduttiin. Maisema muuttui silmänkantamattomiin saakka ulottuviksi, islantilaisia laavavirtoja muistuttaviksi, laakeiksi lohkaremoreenikentiksi.

Sarek jäi pian kokonaan taakse ja Stora Sjöfalletin kansallispuiston rajaa seuraillen laskeuduimme Bietsjávrren jäälle.

Illan tullen matkamittari näytti 16 km. Ahkeroimme kolmisen tuntia kaivamalla lumiluolat järven rantapenkkaan. Keskiyön sankassa lumisateessa paistoin ulkoilmakeittiössä luolan suulla kaksi entrécoté-pihviä ja kolme vielä jäljellä olevaa kananmunaa.

Aamulla leirin purkaminen sujui tavallista nopeammin. Vaelluksen viimeinen tunti saatiin puskea koko reissun kovimmassa tuulessa ja surkeimmassa näkyväisyydessä.

STF Saltoluoktan tunturiaseman suojaisassa männikössä oli kilometripylvään lukemana jo täydet 100. Auto odotti kolmen kilometrin hiihtomatkan päässä vastarannalla.

Tunturiaseman ruokalistalta jäi erityisesti mieleen omatekoinen ja aromikas hjortron-likööri, josta sitkeistä yrityksistä huolimatta onnistuin saamaan mukaani vain reseptin.

Loppuvaikutelmat Sarekista ja likööristä olivat molemmista taivaallisia.