3 x tunturiside

28.02.2024 | Tapani Leppänen

Rottefella Xplore haastaa perinteiset retkisiteet.

Perinteinen 75-millinen, valtavirtaa edustava NNN BC vai uusi Xplore? Tässä ovat vaihtoehdot, kun tunturisuksiin valitaan siteitä ja hiihtokenkiä. Luettelo voisi olla Rottefellan kuvastosta ja onkin, sillä kaikki vaihtoehdot tulevat käytännössä samalta norjalaiselta tehtaalta.

Vuosien varrella Rottefella on rakentanut bisnesmallin, jossa se valmistaa sekä siteet että hiihtokenkien pohjat. Silloin tällöin se laittaa sisään uutta patenttia, mutta sen erikoislaatuista asemaa suojelee myös markkinan rajallinen koko. Kilpailijat pysyvät suosiolla pois pelikentältä. Pohjoismaiden lisäksi kysyntää on lähinnä Pohjois-Amerikassa.


Xplore on tietenkin uutinen, jota tämäkin juttu pohjustaa. Uuden sidejärjestelmän pikatesti löytyy seuraavalta aukeamalta.

Siihen on tultu pitkä matka ”rotanloukuista”, joista tehdas sai nimensä vuonna 1927. Kuulostaa hullulta, mutta yhä käytössä oleva 75 mm Nordic Norm ei eroa paljoakaan kohta 100 vuotta sitten esitellystä siteestä.

NNN BC perustuu nykynormin kilpahiihtositeeseen. Silläkin on ikää yli 30 vuotta. Joku voisi sanoa, että on aikakin tuoda jotain uutta, mutta ei se itsestään selvää ole.

Rottefellan mukaan Xplore ei ole korvaamassa olemassa olevia vaihtoehtoja. Lyödäkseen läpi se joutuu joka tapauksessa kilpailemaan niitä ja nykyistä asennuskantaa vastaan. Monesti siteen valintaa ohjaa olemassa oleva kenkä tai toisin päin.

Hiihtokenkä, side ja suksi muodostavat kokonaisuuden, jonka luonne muuttuu, kun yksi osanen vaihtuu. Sen vuoksi valinnassa ei ole kysymys vain siteiden vertailusta. Kaikkien järjestelmien ympärille saa rakennettua hyvän tunturihiihtopaketin. Niillä on vahvuutensa, mutta myös heikkouksia, joista Xplore pyrkii nyt eroon.

Jos olet hankkimassa tunturihiihtopakettia, tärkein kysymys kuuluu, minne olet menossa? Teetkö päiväretkiä vai hiihdätkö viikon tai kaksi? Nousetko huipulle ja lasket alas vai keräätkö kilometrejä laaksossa?

 

[01] Rottefella NNN BC Magnum

NNN BC on ylivoimaisesti suosituin retkiside. Siihen on saatavissa laaja valikoima erityyppisiä jalkineita kevytrakenteisista hiihtomonoista tukevampiin nahkakenkiin.

Toimintaperiaate on sama kuin tavallisissa kilpahiihtositeissä, mutta mekanismi on vahvempi ja raideleveys suurempi. Monon kärjessä olevan raudan leveys on 42 mm. Se sopii myös Magnum-siteeseen, joka on tarkoitettu yli 50 mm suksiin ja vaativimpiin olosuhteisiin.

Kuten olettaa sopii NNN BC on parhaimmillaan hiihdossa. Tuntuma riippuu paljon kengästä: mitä joustavampi mono, sitä parempi hiihtotuntuma – ja mitä jäykempi, sitä parempaa tukea se tarjoaa epätasaisessa maastossa ja erityisesti laskuissa.

Jalan alla olevat kiskot ovat olennainen osa siteen sivuttaistukea. Alamäessä heikkoutena on kapea, monon kärkeen tuleva kiinnitys, minkä vuoksi leveämpää suksea on vaikea kääntää kantille. BC-side ei ole telemarkside, mutta riittävän tukeva hallittuihin laskuihin. Siteen lisäksi siihen vaikuttaa kenkä.

Vuosien varrella BC-side on osoittautunut luotettavaksi vaellussiteeksi. Vaihtelevissa olosuhteissa sen heikkouksiin kuuluu lähinnä jäätyminen ja lumen pakkautuminen monon kärkeen, mutta silloinkin kysymys on lähinnä käyttömukavuudesta.

Vikaantumisia raportoidaan harvoin. Vahingon tapahtuessa mekanismin korjaaminen olisikin vaikeaa. Jos vaelluksella haluaa pelata varman päälle, ainoa järkevä varaosa on ylimääräinen side. Kengän vaurioitumista sekään ei ratkaise. Mahdolliset kulumat monon kärjessä kannattaa tarkistaa ennen retkeä samoin kuin pohjan liimaukset.

 

[02] Rottefella 75 mm with Cable

75-millinen on vanha mutta toimiva ratkaisu. Aikojen saatossa tunturivaeltajien suosiossa ovat olleet sekä kolmipiikkiset kärkisiteet, että Riva-tyyppiset kaapelisiteet. Nykymallistossa jälkimmäisen on korvannut 75 mm kaapeliside, joka on näiden kahden yhdistelmä.

Yhdistelmässä on ideaa. Alamäessä kaapeli antaa tukea, mutta tasamaalla sen voi jättää auki tai irrottaa kokonaan, jolloin hiihto on kevyempää. Siteenä rotanloukku on lähes idioottivarma tai ainakin hyvin korjattavissa. Matka jatkuu, vaikka kaapeli katkeaisi.

Kengän kiinnittäminen yhdistelmäsiteeseen on tietenkin työläämpää. Joskus monon reikiin pakkautuu lunta, mutta harvemmin ongelmaksi asti.

75-millinen telemarkside on ylivoimainen lasketteluside ainakin BC-siteeseen verrattuna. Kapeampaan sukseen sen alle kannattaa laittaa 5–10 mm korotusta, jotta siteen siivet eivät osu rinteeseen. Voimaa ja vääntöä löytyy.

Hiihtäessä telemarksiteen jousto ei tule BC-siteen tavoin kärjen joustopaloista, vaan yksinomaan kengän pohjista. Tukevissa telemarkmonoissa ne ovat usein jäykemmän puoleisia. Hiihtotuntuma on kauempana latuhiihdosta kuin BC-siteillä.

75-milliset ovat vaeltajan luottovarusteita, mutta – on kai sen myönnettävä – vähitellen vanhaa maailmaa. Näillä varusteilla tunturitelemark on kuitenkin aidoimmillaan ja todennäköisesti parhaimmillaan.

 

[03] Rottefella Xplore

Rottefella Xplore on kokonaan uusi sidejärjestelmä. Tavoitteena on ollut yhdistää ja toisaalta ylittää aiempien parhaat puolet, siis BC-siteiden hiihdettävyys ja 75 mm telemarksiteiden laskuominaisuudet.

Lopputulosta voidaan pitää onnistuneena. Jos Xplore pitää asettaa johonkin kategoriaan, se on tehty kovempaan käyttöön kuin NNN BC, muttei yhtä vaativiin laskuihin kuin telemark- tai randonnée-siteet. Tunturivaellussiteenä se korvaa hyvin molemmat vaihtoehdot.

Kiinnitysmekanismi on apinoitu alppipuolelta. Xplore-kengässä olevat jousitapit napsahtavat siteen sivuilla oleviin reikiin. Ratkaisu parantaa suksenhallintaa laskuissa rajoittamatta kuitenkaan vapaata liikkuvuutta tasamaalla ja nousuissa.

Näiden ominaisuuksien lisäksi suunnittelupöydällä on keskitytty rakenteen keveyteen ja siteen helppokäyttöisyyteen. Tuloksena on moderni step-in-side, johon sopivat kengät ovat pitkälti NNN BC -monojen rinnakkaismalleja tukevammasta päästä.

Xplore esiteltiin jo kaudelle 2021–22, mutta yleistyy hitaasti. Toisaalta monojen tarjonta ja kauppojen valikoima alkaa vasta tänä talvena olla sellainen, että kuluttajalla on aidosti valinnanvaraa.

Kahden vuoden historia ei kerro järjestelmän kestävyydestä muuta kuin sen, ettei mikään viittaa ainakaan lastentauteihin. Tapit kestänevät rasituksen, jos ne kestävät sen laskettelusiteissäkin. Tässä ne ovat kuitenkin jousitettuja ja upotettuna kengän pohjaan.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

LIITY JÄSENEKSI, SAAT LEHDEN

Latu&Polku on Suomen Ladun jäsenlehti ja levikiltään Suomen suurin ulkoilun harrastelehti. Me julkaisemme tarinoita ulkoilmaelämästä, jotta sinä voisit löytää ulkoilusta, retkeilyistä ja liikunnasta elämääsi enemmän sisältöä. Liity jäseneksi, niin saat Latu&Polku-printtilehden kotiisi neljää kertaa vuodessa sekä lukuoikeuden verkkolehteen ja näköislehtiarkistoon.

Liity nyt

Luitko jo nämä jutut?