Tubettajat

03.12.2025 | Tapani Leppänen

Ali Leiniö, Antti Vettenranta ja Jaska Halttunen tekevät vaellusvideoita. Tapahtumille uskollisella ilmaisullaan he ovat onnistuneet tavoittamaan retkeilyn syvimmän olemuksen. Tämän lähemmäksi luontoa ei nojatuolimatkalla pääse.

Ali Leiniö vetää saappaat jalkaan ja nostaa putkirinkan selkäänsä. Alkamassa on toista tuntia kestävä vaellusvideo Tsarmitunturin erämaassa.

Tunti on pieni otos viikon patikasta, mutta nopeatempoisessa somevirrassa se on ikuisuus. Verkkainen kerronta vetoaa yleisöön. Leiniö on onnistunut tavoittamaan rinkkavaelluksen tunnelman omalla tyylillään, ilman urotekoja.

Tsarmitunturi on kaukana niistä maisemista, joita sosiaalisen median loputon kuvavirta toistaa kyllästymiseen asti. Leiniön sielunmaisemaa ovat Metsä-Lapin syrjäiset erämaat.

Videolla Leiniö kävelee, syö ja nukkuu. Hän jutustelee reittivalinnoistaan ja havainnoi luontoa. Vaellusvideoihin vihkiytymättömän näkökulmasta tapahtumia on vähän ja nekin toistavat lähinnä itseään. Juuri sitä vaeltaminen kuitenkin on. Nopeilla leikkauksilla ja juonenkäänteillä sen syvintä olemusta olisi vaikea tavoittaa.

Katsojalle vaellusvideo on nojatuolimatka. Leiniö pitää termistä ja kertoo saavansa toistuvasti palautetta ihmisiltä, jotka eivät pääse reissuun joko kiireiltään tai enää ollenkaan esimerkiksi ikänsä puolesta.

Leiniön videoilla määränpää ole muutenkaan tärkein asia, vaan matka.

”Minulle on täysin vieras ajatus, että kaiken pitäisi aina olla hienompaa tai suurempaa. Tai että joku kohde on nähty, kun siellä on käyty kerran.”

”Kuvaan sitä, mitä näen, koen ja teen”, kuuluu lyhyt vastaus, kun Leiniöltä utelee videoiden menestysreseptiä, mutta on siinä paljon muutakin.

Hän puhuu kerronnan rytmittämisestä, mutta sanoo sitten, että lopputuloksen kannalta tärkeintä lienee se, että päähenkilöllä on intohimo asiaan ja hän kokee sen vahvasti.

Vaellusvideoista on tullut ilmiö. Kotimaisista tekijöistä Ali Leiniö on omassa sarjassaan, muttei suinkaan ainoa. Sosiaalisen median vaellusryhmissä yhä useamman reissupostauksen yhteydessä on YouTube-linkki. Videoita tehdään omaksi ja muiden iloksi.

Leiniölle YouTubesta on tullut ammatti. Suosituin yksittäinen video, vuonna 2020 julkaistu Paluu Vätsäriin, on kerännyt yli miljoona katsojaa. Vertailu ei ole ehkä ihan yksiselitteistä, mutta mittaluokka vastaa Suomen kaikkien aikojen katsotuimman luontodokumentin, Järven tarinan TV-yleisöä.

Leiniö hurahti retkeilyyn viitisentoista vuotta sitten. Hän osti kameran dokumentoidakseen reissujaan ja tykästyi omaksikin yllätyksekseen liikkuvaan kuvaan.

”Laitoin kameran kiven päälle ja tein kokeiluja. Aluksi lopputulokset näyttivät hassuilta, ja koko homma oli jäädä, mutta jotenkin aina palasin videoiden pariin.”

Siihen aikaan puhelimella ei vielä tehty riittävää jälkeä. Kotimaisia vaellusvideoita oli hyvin vähän. Leiniö mainitsee Jouni Ohtamaan ja Sami Pekkarisen. Heidän tekemisensä antoivat varovaista uskoa, mutta varsinaiset esikuvat tulivat Pohjois-Amerikasta.

Silloisen elämäntilanteensa vuoksi Leiniöllä oli paitsi aikaa, myös loputon energia retkeilyyn.

”Tykkäsin editoida. Se tuntui hauskalta, vaikka tuskin tiesin mitä olin tekemässä”, hän sanoo työvaiheesta, josta luopuisi nykytilanteessa kaikista mieluiten.

Tietokoneella istuminen kuormittaa, Leiniö sanoo nyt. Reissun päällä sisältö ja käsikirjoitus syntyvät melkein itsestään.

”Minulta kysytään usein, kärsiikö luontokokemus kuvaamisen vuoksi. Omalla kohdallani koen asian päinvastoin, sillä kameran kanssa kiinnitän huomiota yksityiskohtiin ja noteeraan asioita enemmän. Minusta se syventää luontokokemusta.”

Vuosien varrella Leiniön pisimmät videot ovat kasvaneet elokuvan mittoihin – yleisön pyynnöstä. Erämaan rauhaa ei voi tavoittaa pikakelauksella. Kokonaisuuden kannalta tyhjät ja hiljaiset hetket ovat yhtä tärkeitä kuin vähäiset tapahtumat.

Eikä hiljaisuus ole äänetöntä. Musiikki on jäänyt pois, mutta sen tilalle ovat tulleet luonnon äänet. Niihin Leiniö panostaa. Tuuli, virtaava vesi ja nuotion äänet. Kotisohvalla hyttysen ininäkin kuulostaa melkein kutsuvalta.

Leiniö arvostaa teknistä laatua. Alussa se tarkoitti erityisesti kuvaa, mutta myöhemmin äänimaailmasta on tullut sitäkin tärkeämpi. Hän kokee luonnon vahvasti ja on ymmärtänyt, että mikään kuva ei pysty yksin välittämään sitä tunnetta. Tarvitaan muitakin keinoja.

Yksi syksyn puhutuimmista vaellusvideoista on ollut Kanootti & Tomaatti -kanavalla julkaisevan Antti Vettenrannan melontaseikkailu alas Kanadan laajojen erämaiden halki virtaavaa Yukon-jokea.

Aihe kuulostaa isolta ja onkin sitä. Vettenrannallekaan retken suuruus ei silti ole itseisarvo. Yukon oli vaikuttava, mutta ei se jälkeenpäin ajateltuna ollut mitään elämää suurempaa.

Unelma ja inspiraation lähde se kuitenkin oli. Vuonna 2018 kun Vettenranta herätteli henkiin ruuhkavuosien aikana uinunutta melontaharrastustaan, hän törmäsi YouTubessa kanadalaisiin melontavideoihin.

”Pohjoisamerikkalainen melontakulttuuri teki valtavan vaikutuksen. Se johti siihen, etten hankkinut kajakkia, vaan halusin kanootin”, hän kertoo.

Vuonna 2023 Instagramissa tuli vastaan kanadalainen Martin Trahan. Vettenranta ymmärsi heti, että tämä oli jonkinlainen hahmo pitkän matkan melojana. Hän kyseli Martinin seikkailuista ja pyysi ottamaan yhteyttä, jos tämä ikinä tulisi melomaan Suomeen. 

”Se oli peruskohteliaisuus. Kutsu, johon en odottanut vastausta, mutta yllättäen sellainen tuli. Vielä samana kesänä meloimme yhdessä Kolovedellä.”

Seuraavana kesänä Martin halusi Lappiin. Vettenrannalle tilanne oli edelleen uusi. Hän oli aina ollut sooloretkeilijä, eikä ollut koskaan osannut kaivata retkilleen seuraa. Enemmänkin hän oli ajatellut, että retkeily tubettajan kanssa olisi useimmille sietämätöntä. Melotaan kameran ohi. Viritellään ja valmistellaan ottoja.

Martinille se ei kuitenkaan ollut ongelma. Hän oli kiinnostunut asiasta ja jaksoi osallistua kyllästymiseen asti.

”Minulle avautui uusi maailma, jossa voin kuvata itseni sijaan toista ihmistä”, Vettenranta sanoo.

Viime kesänä oli hänen vuoronsa matkustaa Kanadaan.
 

Aika hyvä ohjenuora on tehdä sellaisia videoita, joita itsekin haluaisi katsoa.

Antti Vettenranta poikkeaa monista tubettajista siinä, että hän on taustaltaan ammattikuvaaja.

”Kun ryhdyin melomaan, oli selvää, että alan kuvaamaan sitä. Se oli minulle luonteenomaista, sillä kuvasin omia juttujani jo ennen retkeilyvideoita. Minulle valokuvaajana videon tekeminen on ollut myös oman ammattitaidon kehittämistä.”

Vettenranta sanoo, että teknisestä osaamisesta ei ole haittaa. Tärkeimpänä hän pitää kuitenkin tubettajan persoonaa, sillä jossain on joka tapauksessa tarjolla hienompia luontodokumentteja.

”YouTubessa tekeminen henkilöityy, ja usein vieläpä niin, että ennalta mielenkiintoinen persoona ei lopulta olekaan se kaikista kiinnostavin”, hän sanoo.

Vettenranta ei yritä tehdä itsestään sankaria tai peitellä omia rajojaan silloin, kun ne tulevat vastaan. Omien sanojensa mukaan hänen tekemisissään ei ole oikeastaan mitään laskelmoitua.

”Aika hyvä ohjenuora on tehdä sellaisia videoita, joita itsekin haluaisi katsoa”, Vettenranta neuvoo.

”Tekemisen pitää olla itselle mieleistä. Toistaiseksi videot tuottavat parhaimmillaankin niin vähän, että kaikki muu olisi hulluutta.”

Kronologinen ja tapahtumille uskollinen ilmaisu on yhteistä lähes kaikille suosituimmille vaellusvideoille.

”Jos näen kotkan, laitan sen lopullisella videolla siihen kohtaan, jossa näin sen kotkan”, Vettenranta selittää.

Kuvakäsikirjoitus syntyy kuvatessa, ja kaikki asiat tapahtuvat oikeasti ja siinä järjestyksessä. Joskus se aiheuttaa haasteita.

”Jos retken ensimmäisinä päivinä tapahtuu vähän, katsojan mielenkiintoa on vaikeampi vangita. Alkuun voi rakentaa jonkinlaisen intron, mutta minulle tarinan kulkuun puuttuminen on tässä genressä kielletty keino.”

Vaellusvideoiden katsojat ovat nojatuolimatkalla ja haluavat kokea asiat niin kuin ne tapahtuvat. Siihen liittyy se sama kiireettömyys, josta Leiniökin puhuu.

Yukon-elokuva kestää kaksi tuntia. Televisiossa kaikki ”ylimääräinen” leikattaisiin pois, mutta vaellusvideoiden suosio perustuu juuri siihen.

Alussa Fillaripäiväkirja oli kirja sanan varsinaisessa merkityksessä. Se syntyi vuonna 2016, kun Jaska Halttunen toteutti päähänpistonsa ja polki Suomen halki Hangosta Nuorgamiin.

Siitäkin retkestä tehtiin elokuva. Idean takana oli dokumenttiohjaaja Sami Myllys, mutta jo silloin kuvaamisesta vastasi enimmäkseen Halttunen – ainoa paikallaolijoista.

”Aloin juttelemaan kameralle ja se tuntui heti luontevalta”, hän sanoo nyt.

Televisiossakin esitetyn dokumentin alussa Halttusen puoliso kertoo jännittävänsä eniten sitä, mitä tapahtuu pitkän retken jälkeen. Millä mies täyttäisi tyhjiön, kun urakka ja siihen liittyvät valmistelut olisivat ohi?

Yli 300 YouTube-videota myöhemmin voidaan todeta, että tyhjiö on täytetty. Kotonakin Halttusen retkiin on suhtauduttu hyvin.

Halttunen oli pyöräillyt koko elämänsä ja kuvannutkin, mutta retkeilyn hän opetteli matkalla Hangosta Nuorgamiin. Sille tielle hän myös jäi. Pian asfaltti vaihtui polkuihin ja syrjäisiin sorateihin. Fillaripäiväkirjasta kasvoi Suomen suosituin pyörävaelluskanava, ja Halttusesta lajin sanansaattaja.
 

Vaellusvideot ovat pitkiä, mutta niissä on lyhyet lopputekstit.

Videoillaan Halttunen on etsinyt pyörävaelluksen rajoja. Hän on vetänyt läskipyörällä ahkiota ja laskenut koskia, pakannut pyörän selkään packraftin ja toisin päin. Se kaikki on ollut mielenkiintoista, hän sanoo ja myöntää, että ilman YouTube-kanavaa monta asiaa olisi voinut jäädä tekemättä.

Halttunen tunnetaan siitä, että pyörän päällä kulkee uskomaton määrä tavaraa. Kerran hän vaihtoi riippumattonsa kotatelttaan ja kamiinaan. Niiden lisäksi mukana kulkivat myös polttopuut.

Kuvauskaluston muodostavat action-kamera, 360-kamera, puhelin ja drone. Raskaan järjestelmäkameran sijaan hän ottaa mieluummin nokipannun ja toisinaan tuoreet soppa-ainekset.

YouTuben menestysresepti on sama kuin muillakin vaellusvideoiden tekijöillä.

”Käsikirjoitusta ei ole. Jutustelen kameralle ja haluan välittää retkeilyyn liittyvän rauhan ja hitauden. Joskus se tarkoittaa pitkiä aikoja pelkkää renkaiden rahinaa.”

Vuosien varrella on muuttunut lähinnä videoiden tekninen laatu. Alkuaikoina Halttunen ajatteli, että tekeminen nopeutuu ajan myötä, mutta eihän se niin mennyt.

”Alussa oli kamera ja kameran mikrofoni, josta se video tuli ulos melkein sellaisenaan. Nyt on neljä kameraa ja ääni, joista jokainen vaatii omanlaistaan editointia.”

Vaellusvideot ovat pitkiä, mutta niissä on lyhyet lopputekstit. Käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus, leikkaus ja äänityöt. Jokainen työvaihe tehdään itse, ja tietenkin miespääosa.

Jos tuotanto olisi suurempi, Ali Leiniö ei välttämättä esiintyisi itse. Muillekaan tämän jutun tubettajille kameran edessä oleminen ei ole ollut luonnerooli. Siihen on pitänyt oppia, kun paikalla ei ole ollut ketään muutakaan.

”On ollut hyppy tulla jonkinlaiseksi hahmoksi”, Leiniö sanoo suoraan. Perusluonteeltaan hän on hiljainen ja vähän verkkainen, mutta ei hän ihmisiä välttele kuten joskus luullaan. Nyt kun naama on tuttu, kuvaaminen on toki helpompaa vähän syrjemmällä, mutta toisten vaeltajien tapaaminen on silti mukavaa.

YouTubesta Leiniö pitää ennen kaikkea siksi, että se on tasa-arvoinen alusta. Kuka tahansa voi ryhtyä julkaisemaan videoita.

Jos sosiaalinen media oli joskus ponnahduslauta ”oikeisiin” töihin, YouTube ei ole sitä enää.

”Perinteinen media ei ole enää sitä, mitä tubettajat tavoittelevat, vaan jotain mitä vastaan kilpaillaan ihmisten ajasta”, Antti Vettenranta sanoo.

Maailmalla YouTubeen tehdään jo isompia tuotantoja kuin telkkariin.

YouTuben tarjoamien tilastojen mukaan Leiniön, Vettenrannan ja Halttusen videoita katsotaan ylivoimaisesti eniten olohuoneessa, siis TV-ruudulta. Mobiililaitteiden osuus on vain noin viidennes. Siinäkään mielessä kilpailijat eivät löydy TikTokista, vaan perinteisestä televisiosta.

Toki television ja YouTuben yleisöt myös eroavat toisistaan. Vaikka katselutottumukset muuttuvat nopeasti, lineaarinen TV tavoittaa edelleen sellaisia yleisöjä, joilta YouTube-sisällöt jäävät näkemättä. Jaska Halttunen huomasi tämän, kun Fillaripäiväkirjan jaksoja esitettiin AlfaTV:ssä. Katsojakunta oli kokonaan uusi.

On Halttusta ja Leiniötä tarjottu pääkanavillekin, mutta molempien kohdalla törmäsivät lopulta kaksi eri maailmaa. Liian hidasta, Halttuselle sanottiin.

Leiniö piti kielteistä päätöstä melkein vapauttavana, sillä isossa tuotannossa hänen roolinsa ei ehkä sittenkään olisi ollut se luonnerooli.

Julkaise joka päivä. Tee ensin 100 videota ja katso sitten, ohjeistetaan aloittelevia tubettajia.

”Pitkien vaellusvideoiden kohdalla se ei ole mahdollista”, Antti Vettenranta muistuttaa.

Kun Ali Leiniö vuonna 2019 jättäytyi päivätöistä, hän ajatteli, että sisällön määrää voi kasvattaa merkittävästi.

Ei se ihan niin mennyt, hän sanoo nyt. Vaellusvideoiden tekeminen ei ole liukuhihnatyötä.

Ali Leiniö elää YouTuben mainostuloilla. Niiden lisäksi osa kanavan tilaajista maksaa pientä kuukausittaista kannatusmaksua. Leiniö tiedostaa, että joku bisneshenkisempi olisi kaupallistanut tekemisiään enemmän, mutta se ei ole hänen juttunsa.

Halttunen ja Vettenranta julkaisevat videoita päivätöidensä ohella. YouTuben lisäksi he saavat tuloja myös yhteistyökumppaneilta ja rakentavat näkyvyyttä muihinkin somekanaviin.

YouTube on siinäkin mielessä tasa-arvoinen, että se tuottaa mainostuloja kaikille. Uusi yleisö löytää yleensä myös vanhat videot vuosienkin takaa.

Leiniö myöntää, että julkaisutahti aiheuttaa stressiä siinä missä mikä tahansa muukin työ.

Maailma on sama myös puoliammattilaiselle, sillä YouTuben algoritmi palkitsee usein julkaisevia. Vaikka pitkiä videoita toivotaan, kaikki tähän juttuun haastatellut tubettajat tekevät myös lyhyempiä.

Hyvä puoli on se, että pitkien vaellusvideoiden parissa vietetään aikaa. Jos tämä toteutuu, algoritmi on tekijöiden puolella. Vettenrannan mukaan YouTube arvostaa prosenttien sijaan toteutuneita katseluminuutteja, kun se tulkitsee mikä on hyvää sisältöä.

Vaellusvideoita tekevät ja katsovat erityisesti miehet. Leiniön, Vettenrannan ja Halttusen katsojista miehiä on yli 80 prosenttia. Naisten ja erityisesti pariskuntien määrä on kasvanut vähitellen tilaajamäärän mukana.

”Alkuaikoina naisia oli kaksi prosenttia”, Jaska Halttunen paljastaa.

Kukaan ei oikein osaa selittää miksi vaellusvideot kiinnostavat juuri miehiä, vaikka retkeily on itsessään varsin tasa-arvoista. Kysymys voi olla formaatista tai kanavasta, sillä TikTokin ja Instagramin retkeilyvaikuttajat ovat monesti naisia.

Ehkä naiset vain pitävät nopeammasta ja lifestyle-henkisemmästä sisällöstä. Tai sitten kysymys on tuotannosta, joka vaatii jonkin verran teknistä orientoitumista. Kun tekijät ovat miehiä, ehkä seuraajatkin ovat.

Vaellusvideoiden katsojat kulkevat tubettajan mukana. Videoiden tunnelmassa on kysymys paljon myös tästä, parhaimmillaan intiimistä suhteesta. Puhutaan parasosiaalisuudesta, kuvitteellisesta tuttavuudesta.

Katsojille tubettajat ovat kuin retkikavereita. Ali Leiniön, Antti Vettenrannan ja Jaska Halttusen tekemisiin on helppo samastua, sillä he eivät pyri olemaan sankareita, vaan enemmänkin yksiä meistä.

Tubettajan tapoja oppii tuntemaan ja hänen seurassaan joko viihtyy tai sitten ei.

Vaelluksella jos missä on tärkeää, ettei toisen naama ala ärsyttämään. Jokainen vaeltaja valitsee seuransa ja niin tekee myös vaellusvideoiden katsoja.