Talviuinnin SM-kilpailuja siirretään vuodella eteenpäin

19.01.2021 | Panu Könönen

Samassa yhteydessä järjestettävien talviuinnin EM-kisojen kohtalo ratkeaa myöhemmin.

Talviuinnin SM-kilpailut Peurungassa perutaan ja siirretään järjestettäväksi ensi vuonna. 

“Koronapandemia ei ole hellittänyt otettaan ja rajoitukset jatkuvat, joten Suomen Latu on päättänyt yhdessä kilpailujen järjestäjänä toimivan Peurungan kanssa perua Talviuinnin SM-kilpailut tältä vuodelta”, Suomen Ladun talviuinnin lajivastaava Hanna Okkonen kertoo. 

“Elimme pitkään siinä toivossa, että kilpailut olisi pystytty järjestämään, mutta valitettavasti tilanne pandemian osalta on edelleen huono.” 

Talviuinnin SM-kilpailujen uusi ajankohta on 4.–6.2.2022 ja paikkana Peurunka, Laukaassa, Jyväskylän kupeessa.

SM-kilpailujen yhteydessä oli tarkoitus järjestää myös historian ensimmäiset Talviuinnin EM-kilpailut. Päätös EM-kilpailujen järjestämisestä tehdään myöhemmin

Koska kilpailujen järjestäjä ja paikka pysyvät samana, ilmoittautumiset siirtyvät automaattisesti seuraavalle vuodelle. 

“Myös uimareiden ja seurojen tekemät majoitusvaraukset siirretään automaattisesti uuteen ajankohtaan. Tästä toimitetaan uusi vahvistus varaajalle tammikuun aikana. Mikäli varaus halutaan perua tai siihen tulee muutoksia, tulee seuran olla yhteydessä Peurungan myyntipalveluun”, kilpailunjohtaja Riitta Flink Peurungasta kertoo. 

talviuinninsm.fi


Luitko jo nämä jutut?