Satu, 26, unelmoi talvivaelluksesta erämaassa

04.12.2018 | Latu&Polku

Retkeily ja luonto ovat tuoneet paljon hyvää Satu Järvisen elämään. Nyt hän tavoittelee paikkaa Fjällräven Polar -retkikunnassa.

Satu Järvinen on 26-vuotias retkeilyyn vasta vähän aikaa sitten hurahtanut kasvatustieteiden opiskelija.

Satua on viime vuosina piinannut syvä ilmastoahdistus sekä uupuminen yliopistomaailman suorituspaineiden keskellä. Opinnot hänellä ovat takunneet jo hetken aikaa, mutta retkeily ja metsään lähteminen ovat helpottaneet myös opiskeluihin tarttumista.

"Väsymys ja uupuminen yhdistettynä jatkuvaan maailmantuskan kokemiseen oli ihan liikaa. Minua on kuitenkin muun avun ohella helpottanut hirveästi päästä metsään. Jotenkin se metsä rauhoittaa ja auttaa näkemään asiat laajemmin", Satu kuvaa. 

"Liikkuminen ja raitis ilma saavat ajatukset taas kulkemaan ja kirkastumaan. Samalla tuntuu helpottavalta huomata, että oma ahdistus ja stressi muuttuvat vähemmän merkityksellisiksi luonnossa. Ja onhan metsässä liikkumisen vaikutuksista hyvinvointiin saatu paljon positiivisia tutkimustuloksiakin."

Satu on kiinnostunut ympäristöasioista laajemminkin ja yhdistelee niitä mielellään myös tanssiharrastukseensa ja muihin taiteisiin. Hän pyrkii kuitenkin vapaa-aikansa viettämään metsässä ja kirjoittaa uutukaista Villikettu erämaassa -blogia, jonka kantavana teemana on tavoite kiertää kaikki Suomen neljäkymmentä kansallispuistoa. Tällä hetkellä retkireppua koristaa neljä kansallispuistomerkkiä.

"Päätimme kumppanini kanssa tarttua haasteeseen kiertää kaikki Suomen kansallispuistot ja samalla houkutella myös muita ihmisiä vierailemaan kansallispuistoissa. On kyllä huikeaa huomata, miten paljon retkeily ja luonnossa liikkuminen näkyvät nykyään somessa ja jopa uutisissakin. Erityisesti nuoret aikuiset ovat tainneet löytää retkeilyn."

 

Retkeilyharrastuksen myötä Sadun huomio on kiinnittynyt myös roskiin retkeilyreittien varsilla. Roskat eivät kuulu luontoon, ja nykyään hän ottaa aina pienen muovipussin mukaan taskuun poimiakseen roskat mukaansa. Satu kutsuu sitä roskaretkeilyksi.

"Suomessa otsikoihin nousi alkuvuodesta ploggaus eli roskajuoksu. Siinä tarkoituksena on siis kerätä roskia juoksulenkin aikana. Halusin tuoda sitä myös retkeilijöiden tietoisuuteen, joten nimesin sen roskaretkeilyksi. Meidän pitää muistaa, että vaikka meillä on niinkin hieno asia kuin jokamiehenoikeudet, ne sisältävät myös velvollisuuksia."

Suomessa onkin poikkeuksellinen ja arvokas asia, jokamiehenoikeudet, joita Suomen Latu ajaa Unescon elävän kulttuuriperinnön listalle. Jokamiehenoikeudet mahdollistavat monelle suomalaiselle tärkeät asiat, kuten retkeilyn sekä marjojen ja sienien keräämisen. Oikeus ja vastuu kuitenkin kulkevat käsi kädessä eli luontoa ei saa häiritä tai vahingoittaa.

"Minusta on tärkeää, että Suomen Latu on ottanut selkeän tavoitteen lisätä tietoisuutta jokamiehenoikeuksien merkityksestä. Näin ollen voimme ylläpitää suomalaisten tärkeää suhdetta luontoon ja luonnossa liikkumiseen", tuore järjestön jäsen kiittelee.

 

Sadun unelmana on lähteä talvivaellukselle – joskin kunnolliset varusteet puuttuvat vielä. Myöskään kokemusta talvisesta vaelluksesta ei ole kertynyt.

Elämässä pitää olla haasteita, joten Satu ilmoittautui mukaan Fjällräven Polar -kisaan, jossa eniten alueellaan ääniä keränneet pääsevät mukaan testaamaan äärimmäisiin olosuhteisiin kunnon talvivarusteita. Kisaan haetaan mukaan aivan tavallisia ihmisiä ympäri maailmaa, sillä tarkoituksena on todistaa, että ihan kuka tahansa pystyy siihen.

"Jos saan tarpeeksi ääniä, pääsen mukaan 300 kilometrin pituiselle koiravaljakkoseikkailulle Norjan Signaldalenista Ruotsin Väkkäräjärvelle", Satu kertoo.

"Alkuun mietitytti, että pystynköhän siihen, kun minulla ei ole aiempaa kokemusta. Mutta Fjällräven nimenomaan kannustaa myös kokemattomia hakemaan mukaan. Ja olisinhan minä hyvä todiste siitä, että ihan tavallinen tyyppi pystyy siihen. Se olisi kyllä ihan huikea ja inspiroiva kokemus!"

Retki starttaa ensi vuoden huhtikuussa ja kestää vajaan viikon. Voittoon tarvitaan kuitenkin tukea.

"Haluan kannustaa kaikkia tavoittelemaan unelmiaan, vaikka ne tuntuisivatkin kaukaisilta. Vielä pari viikkoa sitten näinkin hurja erämaaseikkailu tuntui etäiseltä ajatukselta, mutta yhtäkkiä minulla onkin siihen todellinen mahdollisuus – enkä aio luovuttaa", Satu kertoo.

Voit antaa äänesi Sadulle oheisen linkin kautta: www.bit.ly/votesatu. Äänestämiseen tarvitset Facebook-profiilin, ja äänestys on auki 13.12.2018 saakka.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Luitko jo nämä jutut?