Näin Suomi hiihtää 2018

27.11.2018 | Tapani Leppänen

Latu ja Polku -lehden hiihtobarometri piirtää kuvaa suomalaisista hiihdon harrastajista. | Teksti Tapani Leppänen, kuvitus Timo Leppänen

Olosuhteiden salliessa suomalainen lähtee ladulle kolme kertaa viikossa ja hiihtää 10–15 kilometrin lenkin. Vauhtia hän pitää kympin tunnissa, vapaalla hieman enemmän. Kauden aikana kilometrejä kertyy vajaat viisisataa.

Tiedot perustuvat nettikyselyyn, jonka teimme lukijoille hiihtokauden päätteeksi.

Hiihto on yksi suomalaisten suosikkilajeista. Samaan aikaan kun avasimme harrastajille tähän juttuun liittyvän kyselyn, kysyimme Taloustutkimuksen kautta 500 suomalaiselta, olivatko he käyneet talven aikana ladulla.

Joka kolmas oli.

Trenditietoa tarjoavat liikuntatutkimukset ovat vuosikymmenen vaihteesta. Niissä hiihto on pysytellyt kolmantena heti kävelyn ja pyöräilyn jälkeen.

Sekä luonnon virkistyskäyttöä mittaavassa tutkimuksessa että Kansallisessa liikuntatutkimuksessa hiihdon harrastajamäärät kasvoivat tasaisesti 2000-luvulle tultaessa. Harrastajakunta on kuitenkin ikääntynyt, ja viimeiseksi jääneessä, vuonna 2010 julkaistussa liikuntatutkimuksessa hiihtäjien kokonaismäärä oli kääntynyt laskuun.

Samassa tutkimuksessa hiihtoon liitettiin silti valtavasti potentiaalia, mistä on osoituksena myös Taloustutkimuksella teettämämme mittaus. Hyvänä talvena sukset kaivetaan esiin.

Hiihto on hiljaisten miesten ja naisten laji. Ladulla vastaantuleva saattaa kyllä nostaa päätään tervehtiäkseen, mutta mistä hän on tulossa tai minne menossa, sitä me emme tiedä. Kotiladun vakiokasvot saattavat käydä tutuiksi, mutta harva tietää heistäkään sen enempää.

Noin 2 000 harrastajan aineisto tarjoaa vastauksia.

On tullut aika selvittää, mitä he ovat miehiään tai naisiaan.

Kausi & olosuhteet

Suomi on pitkä maa, jossa hiihtokauden pituus ja olosuhteet vaihtelevat paljon. Kun etelässä lasketaan lumivarmoja viikkoja, pohjoisessa puhutaan kuukausista. Eroja löytyy myös leudon lounaisrannikon ja lumivarman Itä-Suomen välillä.

Kysyimme, kuinka paljon kilometrejä hiihtäjät keräsivät viime talven aikana. Lumitilanteen puolesta kausi oli keskiverto, jopa hyvä. Suuressa osassa maata hiihtämään päästiin melko myöhään, mutta tammikuulta huhtikuulle hiihdettiinkin sitten katkeamattomissa luonnonolosuhteissa eteläisintä Suomea myöten. 

Ei ole yllätys, että Pohjois-Suomessa kilometrejä kertyi melkein kaksinkertainen määrä etelärannikkoon verrattuna. Erot kuitenkin tasoittuvat merkittävästi heti Salpausselän pohjoispuolella.

Ylivoimaisesti eniten kilometrejä kerättiin Kainuussa.

Puolet kyselyyn vastanneista kertoi pidentävänsä hiihtokautta hakeutumalla keinotekoisesti lumetetulle ladulle. Etelä-Suomen hiihtäjät erottuvat tilastossa noin 60 % osuudella, mutta Lapissakin förskottia ottaa 40 % hiihtäjistä.

Onkin ilmeistä, että lumiolosuhteiden ohella alueellisiin eroihin vaikuttaa tykkilatujen tarjonta.

Vaikka ilmaston lämpeneminen vaikuttaa jo hiihto-olosuhteisiin, tykkilumi ja säilötyn lumen ladut ovat ainakin toistaiseksi kasvattaneet kauden absoluuttista pituutta niin etelässä kuin pohjoisessakin.

Heikompien talvien myötä hiihto on kuitenkin muuttumassa entistä enemmän suorituspaikkaurheiluksi. Tavallisetkin harrastajat ovat nyt entistä valmiimpia matkustamaan hyvien latujen perässä.

Pisimpiä matkoja tekevät joka tapauksessa haja-asutusalueiden asukkaat. Lumitilanteen suosiessa noin puolet kaupunkien ja taajamien hiihtäjistä asuu alle kilometrin päässä lähimmästä hiihtoladusta. Poikkeuksen tekee vain pääkaupunkiseutu, jossa välimatkat ovat vähän keskimääräistä pidempiä.

Facebookin Latutilanne-sivua ylläpitävän Axa Sorjasen mukaan viime talvena kuului huolestuttavia viestejä siitä, että heikompien talvien mukanaan tuomat säästöt alkavat näkyä latuverkostojen hoidossa myös hyvinä lumitalvina.

Hiihtobarometrin perusteella valtaosa suomalaisista antaa kuitenkin kiitosta kotikuntansa laduille.

Vertailun tyytyväisimmät hiihtäjät asuvat pääkaupunkiseudulla. Asiantuntijalle tulos ei ole yllätys. Sorjasen arvion mukaan Suomen parhaiten hoidettu latuverkosto todella löytyy pääkaupunkiseudulta, kun säät vähänkin sallivat.

Sattumaakaan se ei ole. Uusien menetelmien myötä latujen hoidosta on tullut erikoisosaamista vaativaa ammattityötä, jota opiskellaan muun muassa Vierumäen urheiluopistossa.

Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla latujen hoidosta vastaavat poikkeuksellisen osaavat ja motivoituneet tekijät.

Tyyli & tekniikka

Suurin osa harrastajista hiihtää edelleen perinteistä. Eivät kuitenkaan kaikki, vaan tarkkaan ottaen 85 % kyselyyn vastanneista.

Luisteluhiihto on vakiinnuttanut paikkansa perinteisen rinnalla, mutta entistä useammalle se on jo ainoa tyyli. Molempia hiihtää 46 % kaikista vastanneista.

Miehet hiihtävät vapaata suhteessa enemmän. Niistä miehistä, jotka hiihtävät perinteistä, vapaata hiihtää kaksi kolmesta, naisistakin puolet.

Kyselyyn vastanneista miehistä viidennes hiihtää pelkästään vapaata. Pelkkää perinteistä hiihtävissä korostuvat iäkkäämmät naiset.

Hiihtoyhteisöjen kautta tiesimme tavoittavamme aktiivisia hiihtäjiä, ja aktiivisia vastaajat toden totta myös ovat. Kaksi kolmasosaa niistä, jotka hiihtävät viikoittain, lähtevät ladulle vähintään kolmesti ja peräti viidennes useammin kuin neljä kertaa viikossa.

Lenkkien pituudet voivat vaihdella paljonkin. Lapin hiihtoviikolla kilometrejä kertyy helposti saman verran kuin etelän tykkilumiladuilla kuukaudessa. Kysyimme tavanomaisen hiihtolenkin pituutta, ja se tavanomainen kuvaa tässä ihmisen arkea.

 Suurin osa hiihtää reilun kympin. Kun katsotaan keskivauhteja, kysymys on noin tunnin lenkistä.

Kestävyysharjoittelussa puhutaan peruskestävyyttä kehittävästä PK-vauhdista. Hiihdon kaltaisessa lajissa siihen vaikuttavat jonkin verran olosuhteet, mutta ajattelipa asiaa harjoitusvaikutuksen kannalta tai ei, sitä hiihtää melkein aina lähes samaa vauhtia.

Seuraavista grafiikoista omaa mukavuusvauhtiaan voi verrata noin 2 000 hiihtäjän otokseen. Naisten ja miesten välille syntyy eroja jo pelkästään fysiologisista syistä. Perinteisellä keskivauhti kulkee kympin molemmin puolin – miehillä hieman yli ja naisilla alle. Vapaata hiihdetään tunnissa kolmisen kilometriä enemmän.

Fyysisen kunnon lisäksi hiihtovauhtiin vaikuttaa tekniikka. Kovakuntoinen voi painella ohi kulmikkaammallakin tyylillä, mutta useimmiten kovempaa menevien hiihto näyttää kadehdittavan helpolta.

Erilaisten hiihtotekniikoiden hallitseminen on keskeinen kysymys, kun puhutaan vauhdista ja hiihdon taloudellisuudesta. Barometrin vastaukset antavat osviittaa hiihtotaidoista, vaikka eivät sinänsä ota kantaa siihen, kuinka hyvin kukin tekniikkansa hallitsee. Kysymykset on esitetty kaikille, ja vastausten tulkinnassa on hyvä muistaa, että perinteistä ilmoitti hiihtävänsä 85 % ja vapaata 61 % vastanneista.

Toinen hiihtotaitoa mittaava kysymys oli vaativaan laskuun liittyvä mielikuvaharjoitus. Vastaukset kertovat suksien hallinnasta ja varmuudesta.

Mieltymyksistä ja fysiikasta, mutta osin myös tekniikasta kertoo sekin, millaisilla laduilla hiihtäjät parhaiten viihtyvät. Ylivoimaisesti suurin osa, 83 %, suuntaa mieluiten tavalliseen, mukavasti vaihtelevaan metsämaastoon.

Kolmannes kyselyyn vastanneista suuntaa retkillään myös latujen ulkopuolisille hangille.

Välineet & voitelu

Suomalainen hiihtäjä käy suksikaupoilla noin viiden vuoden välein. Sen ikäinen suksipari ei paljon uutta häpeä, mutta aina tulee jotain uutta ja mielenkiintoista.

Harrastuksen edetessä kalusto täydentyy. Perinteisten kaveriksi ostetaan luistelusukset tai päinvastoin. Taitojen kehittyessä hankitaan paremmat, ja kun niitä ei raaskita viedä huonoimmille laduille, vanhat jäävät viisaasti kakkossuksiksi. Edistyneemmät hankkivat suksia eri keleille.

Kyselyn mukaan vain noin viidennes hiihtää yhdellä suksiparilla.

Suksien määrässä kartoitettiin niitä pareja, jotka ovat aktiivisessa käytössä. Tämä siksi, että käytöstä poistuneetkin ovat usein tallessa, vaarin puusuksista lähtien.

Kysely kertoo, että miehillä kalustoa on selvästi enemmän. Joka neljännellä mieshiihtäjällä on vähintään viisi paria, kun naisista vastaavan määrän omistaa vain yksi kymmenestä.

On selvää, että kalustoa uusitaan hyvinä lumitalvina. Muutamina huonompina vuosina suksikaupan ovat kuitenkin pelastaneet pitopohjasukset.

Aluksi kauppaa vauhdittivat nanosukset. Aktiivihiihtäjille myytiin karhennettavia zero-pohjia, kunnes skinisukset käytännössä räjäyttivät suksikaupan muutama talvi sitten. Peltosen suksitehtaalta kerrottiin Latu & Polku -lehdelle, että viimeksi kuluneen kahden vuoden aikana voideltavia perinteisen suksia on tehty käytännössä vain kilpahiihtäjille.

Hiihtobarometrin mukaan pitopohjasuksia käyttää nyt 64 % perinteisen hiihtäjistä.

Skinisuksi on lyönyt läpi. Se on noussut lyhyessä ajassa selvästi suosituimmaksi pitopohjaksi melkein koko maassa. Prosentuaalisesti nanosukset ovat suosituimpia vain Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa.

Pitopohjien tarkastelu maakunnittain on sikäli kiinnostavaa, että olosuhteet vaihtelevat eri puolilla Suomea. Nanosukset ovat parhaimmillaan ongelmakeleillä ja heikoimmillaan pakkaslumella. Ei liene sattumaa, että vaikeista lumioloista kärsivä lounaisrannikko on niiden vahvaa aluetta.

 Skinisuksen nopeaa suosiota selittää monikäyttöisyys, mutta parhaimmillaan se on silti hyvällä ladulla. Pitopohjien levinneisyyskartalla sen vahvinta aluetta ovat varmoista olosuhteistaan tunnetut Pohjois-Karjala, Kainuu ja Lappi.

Suksikaupan tilastoissa zero-suksien myynti on hiipumassa, mutta niilläkin oli hetkensä. Syystä tai toisesta zerot ”trendaavat” Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa.

Suksikaluston ohella toinen mielenkiintoinen välinekysymys koskee siteitä ja kenkiä. Perinteisesti ne ovat jakautuneet kahteen kilpailevaan järjestelmään: Salomonin SNS ja Rottefellan NNN -normeihin.

Asetelma on kuitenkin muuttumassa, sillä tiettyjen keskeisten patenttien vanhennuttua markkinoille on tullut uusia, nimenomaan NNN-yhteensopivia siteitä – myös Salomonilta. Tämä tarkoittanee sitä, että SNS on poistuva järjestelmä ja toisaalta sitä, että tulevaisuudessa kaikki siteet ja kengät sopivat yhteen.

Kyselyn perusteella sinne on kuitenkin vielä matkaa. Suomessa SNS-järjestelmällä on vahva asennuskanta ja yli puolet hiihtäjistä on edelleen sen piirissä. Kyselyssä NNN-järjestelmään laskettiin siihen sopivat Prolink ja Turnamic.

Suksien voitelua ja huoltoa kartoitettiin voitelupakin sisältöä mittaavalla kysymyksellä. Kiinnostavimmat havainnot liittyvät siihen, että purkkivoiteiden käyttäjiä (74 %) on vähemmän kuin perinteisen hiihtäjiä (85%). Ero selittynee paitsi nestemäisillä voiteilla, myös sillä, että pitopohjia hankitaan jo ainoiksi suksiksi.

Luistoista puhuttaessa kuumavoitelun tekee itse noin 60 % harrastajista. Fluoripinnoitteista hakee huippuluistoa joka neljäs – ainakin joskus.

Kaksi kolmesta kyselyyn vastanneesta laittaa luistovahat vähintään kerran kaudessa. Kysymyksessä ei otettu kantaa siihen, tehdäänkö työ itse vai tekeekö sen lähisukulainen tai peräti suksihuollon ammattilainen.

Palveluna suksihuoltoa kertoo ostavansa noin kolmannes vastaajista. Toisin sanoen kyselystä piirtyy kuva siitä, että suksien voitelu on olennainen osa harrastusta tai ainakin välttämätön paha, joka tehdään itse.

Tai sitten sitä ei tehdä. Peräti neljännes hiihtäjistä ei laita luistovahoja koskaan.


Luitko jo nämä jutut?