Loppujen lopuksi perhokalastajaa vetävät tunturiin samat luontoelämykset kuin vavattomia vaeltajia. Näiden luontoelämysten lisäksi kalastaja syttyy nähdessään tunturilammen pinnan täyttyvän rautujen tuikeista, ruokailevan taimenen kosken niskan montussa tai lohen hyppäävän suvannossa matkallaan kohti ylävirran kutusoraikkoa. Näitä hetkiä aina toivoo tulevan vastaan vaeltaessaan kairaan perhokalaan, ja silloin ei mikään voisi olla paremmin.

Kesän kalastusvaelluksen kohteeksi valikoitui Valtijoki ja Poroenon latvavedet. Alueella on elää monipuolisesti eri lohikaloja: Valtijoen yläosia hallitsee rautu ja alemmas joenvartta tultaessa vallan ottavat harjus ja taimen. Lisäksi Poroenon suvannoista voi saada siiman päähän siian ja nykyisin koskien alla olevista montuista voi hyvällä tuurilla tavoittaa myös Itämeren lohen, jonka kutuvaellus voi yltää aina Poroenon latvavesille saakka. Poroenon Pirunportti, jossa tämä kuva on otettu, oli yksi reissun vaikuttavimmista kohteista. Näissä maisemissa kalastellessa ei haittaa, vaikka vapa ei taipuisikaan. Kuvat: Mikko Voutilainen

Moni kalastaja valitsee vaelluskohteensa tutkiskelemalla potentiaalisia kalapaikkoja kartoista ja tarkoista ilmakuvista, eikä valintaperusteissa suurinta painoarvoa saa komeat maisemat ja helppokulkuiset polut. Maisemien vastineena kalastaja saa hieman enemmän erämaan rauhaa, sillä harva vaeltaja suuntaa pusikkoisille joenpientareille tai syrjäisille tunturilammille. Tutkiskelun tuloksena voi erämaasta löytää paikkoja, joissa juuri kukaan ei käy. Tämän erämaalammen rannalla ei ihmisen jälkiä juuri näkynyt, mutta harmiksemme emme tällä kertaa tavoittaneet kalojakaan.

Pannulla paistuvat pikku raudut maistuvat aina. Suurimmassa osassa pohjoisen vesistöjä raudulla ei ole alamittaa, mutta säännöistä on syytä ottaa selvää ennen reissuun lähtöä. Jos luottaa tarpeeksi kalastustaitoihin, on kalastajan mahdollista nipistää rinkassa kannettavan ruuan määrästä. Meidän kalastusvaellusten menu on aina kalan varassa eikä kalakeitto muuttunut tälläkään kertaa laihaksi juureskeitoksi. Vaikka tällä reissulla kalaa ei tullut samalla tavalla kuin monelta muulta pohjoiseen suuntautuneelta vaellukselta, kalaa nautittiin keiton lisäksi paistettuna ja graavattuna leivän päällä.

Monen perhokalastajan rinkka sisältää välineitä, jotka kevyestä kantamuksesta haaveileva jättää kotiinsa. Oma rinkkani lähtöpainoksi viikon vaellukselle on vakioitunut noin 30 kiloa, josta kalastusvälineet vievät viisi kiloa ja valokuvausvälineet toiset viisi kiloa. Loput sisällöstä koostuu kaikille vaeltajille tutuista varusteista ja ruuista. Vaelluksella kahluuhousuista ja -kengistä on suuri hyöty vesistöjä ylittäessä. Hyöty korostuu kylmän veden aikaan, mutta jo pelkkien kenkien vetäminen jalkaan tuo varmuutta kahlattaessa vuolaassa virrassa.

Kun on tuuria matkassa, voi saada saaliikseen komean pohjoisen taimenen. Tämän kalan haavitsi reissukaverini Valtijoelta, kalapaikaksi haistetun kosken niskalta. Kalastin ensin varovaisesti pintaperholla niskan yläosia ja sain saaliiksi pienen taimenen. Vapautettuani kalan tarjosin heittovuoron kaverilleni ja siirryin itse syrjemmälle. Ei kulunut kauaa, kun vapa taipui, rajusti. Kaverini oli koukuttanut pienellä mustalla perholla taimenen, joka komeili pian haavissa. Kalastaja osaa iloita myös kaverin saaliista, vaikka moni vanha tarina muuta kertoo.

Mikko Voutilainen on yksi Suomen Ladun ulkoilulähettiläistä. Ulkoilulähettiläät pyrkivät madaltamaan suomalaisten ulko-ovien kynnyksiä jakamalla omia luonto- ja ulkoilukokemuksiaan sosiaalisessa mediassa. Mikko on city-metsäläinen, lapinkävijä ja luontokuvaaja, joka kulkee luonnossa ympäri vuoden jalan ja suksella, mutta ei koskaan kiireellä. Seuraa Mikon luontoseikkailuja Instagramissa: @the_kipinamikko