Vihreiden vuorten värittämä Englannin järviseutu on pohjoismaiselle tunturivaeltajalle helposti lähestyttävä kohde. Perillä odottaa 214 wainwrightseiksi kutsuttua huippua.
Suhtauduin nuivasti sähköpyöriin aina viime lokakuuhun asti, kirjoittaa Latu&Polku-lehden päätoimittajan Panu Könönen
Kopparnäs-Störsvik on Uudenmaan pyöräilyreittien merellinen helmi.
Älä koskaan lähde yksin tunturiin, kertoo Kiilopään kelotaulun ensimmäinen tunturivaeltajan käsky ja Yksinvaeltaja-kirjan aloituslause. Kirjailija Anna Koikkalainen lähti silti, ja raja ihmisolennon ja tunturin välillä alkoi hälvetä läpikuultavammaksi.
Pohjois-Norjan rannikko on upea. Se kiemurtelee pitkänä, vuonojen ja saarien muodostamana ja kerroksellisena mosaiikkiteoksena Atlantin valtameren äärellä. Vuorien ketju seuraa Pohjois-Norjan rannikkoa Lyngenin niemimaalta aina napapiirin eteläpuolelle. Rannikolla sijaitsevien vuorten ja vuonojen välissä kulkevat rantakaistaleet muodostavat unohtamattoman vaellusympäristön. Rannikkoreitit kulkevat hiekkarannoilla, tuulessa heiluvien niittyjen läpi, vuorenrinteitä ylöspäin sahaten ja välillä laskuveden esiin tuomaa merenpohjaa pitkin. Teksti ja kuvat Harri Ahonen
Suuret korkeuserot ja avokätiset valtamerinäköalat takaavat automatkailijalle huimia maisemaelämyksiä. Norjassa molempia riittää vähintään kotitarpeiksi. Kansallisiksi matkailumaanteiksi valikoituneet 18 reittiä ovat maanteiden ehdotonta aatelia. | Teksti & kuvat Sauli Herva
Orkideat ovat kasvimaailman kaunottaria kautta maailman. Suomessa orkideoita edustavat kämmekät. Harvinaisen kukan näkeminen voi olla ikimuistoinen elämys. | Teksti & kuvat Jouni Laaksonen