Sininen saavutus Hossan poluilla on pyöräilyperinteitä. Niinpä kansallispuistoa perustettaessa maastopyöräily valittiin yhdeksi tärkeimmistä painopistealueista. Uuden kansallispuiston reiteillä on alkamassa kolmas sesonki. | Teksti & kuvat Tapani Leppänen

Jäähyväiset polaarieskimoille Pohjois-Grönlanti sijaitsee kauempana maailman ääressä kuin yksikään toinen alun perin asutettu maankolkka. Thule ja napaeskimot syöpyivät arktisen retkeilijän Pentti Kronqvistin sydämeen 1970-luvulla, ja tänä kesänä koitti aika hyvästellä rakkaat ystävät – maa ja sen vilpittömät asukkaat. | Teksti & kuvat Sauli Herva

Pohjantähden ja sarvivalaan maa Avanersuaqin alueen vaakuna kuvaa polaarieskimoiden äärimmäisyyksien luonnehtimaa kotiseutua – napayön pimeyttä ja yöttömän yön valoa tai kylmää maata ja yltäkylläistä merta. Eritoten se kuitenkin symboloi nöyrää kunnioitusta elämää ja koko luomakuntaa kohtaan. | Teksti & kuvat Sauli Herva

Vanhalla keinolla Kaikki kunnia merkityille retkeilyreiteille, mutta vanhalla kulku­keinolla on vielä oivallisempi tunnelma. | Teksti & kuvat Jouni Laaksonen

Retkiä Andalusiassa Andalusia on paljon muutakin kuin suomalaisten suosima Aurinkorannikko. Malagasta on muutamassa tunnissa kapuamassa Manner-Espanjan korkeimmalle vuorelle tai ihailemassa lintujen paljoutta yhdellä Euroopan tunnetuimmista kosteikoista. Kohteista voi punoa monipuolisen kiertomatkan tai viettää koko loman yhdessä paikassa – näkemistä ja kokemista riittää varmasti. | Teksti & kuvat Markus Sirkka

Ikimuistoisimmat yöretket Talviretkeily voi tuntua ensikertalaiselta pelottavalta. Mutta kun varustautuu oikein, niin luvassa on elämyksiä, joita voi kokea vain pakkasen paukkuessa. Teksti & kuvat Eeva Mäkinen

Hiljaisille hangille Minne mennä vaeltamaan, kun kaipaa hiljaisia hankia, mutta tupien lämpöä ei panisi pahakseen? Kohteeksi valikoitui Pöyrisjärven erämaa-alue. | Teksti ja kuvat Raija Hentman

< 1 ... 25 26 27 28 29 30 31 32 33 ... 38 >