Eteenpäin, sanoi mummo lumessa! Rospuuttoaika on hieno tuntureilla. Edellisestä rospuuttovaelluksesta oli kulunut jo yhdeksän vuotta, joten lokakuisten tunturien kutsu kävi jo vastustamattomaksi.

Ensilumen taika Syyskuun ruska ja retkeilysesongin ruuhkat ovat lokakuussa ohitse. Luonto vetäytyy pikkuhiljaa talviunia kohti, ja tuuli riisuu lehtipuut viimeisistä väreistä. Kansallispuistot sekä retkeilyalueet hiljenevät. Revontulet heijastuvat vielä sulana olevien vesistöjen pinnalta. Rauhaa rakastavan retkeilijän on aika pakata reppunsa ensilumen vaellusta varten.

Särkyvää kirkkautta Melontakausi ei lopu alkutalveen. Tällä kertaa retkeiltiin kajakilla Pellingin saaristossa.

Maallemuuttajan ABC Asutko kaupungissa, mutta inhoat ruuhkia, kiirettä, betonin harmautta, lumetonta talvea? Oletko miettinyt muuttamista maalle, ehkä etelästä pohjoiseen?

Vaellus Lapin halki Eräopas Thomas Wikström taivalsi viime talvena upottavassa umpihangessa painavaa ahkiota vetäen halki Lapin pohjoisten erämaiden. Jotta miehen ei olisi tarvinnut avata latua koko matkaa omin voimin ihan yksinään, vaellus jaettiin viiteen eri etappiin, joiden välillä retkitoverit vaihtuivat.

Maastopyörillä Korvatunturille Korvatunturinmaassa tontut liikkuvat punakuonoisilla poroilla, mutta joulupukkia ja muoria väkineen tervehtimään tulevat lapsenmieliset kulkevat yleensä jalkapatikassa tai talvella hiihtäen. Me veitikaiset lähdimme matkaan maastopyörillä ensilumien aikaan.

Jäähyväiset retkitoverille Metsästysonnettomuus päätti maastopyöräretken Korvatuntunturille. Onnettomuuden syitä ja seurauksia on turhaa lähteä liikaa spekuloimaan, toimittaja Sauli Herva muistuttaa.

< 1 ... 12 13 14 15 16 17 18 19 20 ... 38 >