Reitti 2022

07.09.2022 | Tapani Leppänen

Vuosituhannen vaiheessa merkitty Reitti 2000 nousee uuteen arvoon pyörävaelluksella. Yhden yön seikkailu on passeli irtiotto pääkaupungin arjesta.

Helsingin kaupungin omistamia ulkoilualueita kiertelevän Reitti 2000:n alkuperäinen idea ei ole koskaan oikein avautunut. Vaellusretkeilyyn ja maastopyöräilyyn se on turhan sileä, mutta niin pitkä ja paikoitellen juuri sen verran tekninen, ettei se ole houkutellut muuhunkaan pyöräilyyn.

Jotain on kuitenkin tapahtunut. Pyörämatkailusta on tullut retkeilyä, joka suuntautuu yhä useammin luontoon. Soratiet kutsuvat pyöräilijöitä, ja yhtäkkiä, vuonna 2022, reitti 2000 edustaakin kaikkea tätä.

Jos reittiä ei olisi keksitty vuosituhannen vaihteessa, se pitäisi keksiä nyt.

110 kilometrin pituinen ulkoilureitti lähtee Helsingistä, Laakson kentältä. Sieltä se johtaa Keskuspuiston halki Pitkäkoskelle ja edelleen Petikon ja Serenan kautta Nuuksion järviylängölle. Luukista alkaa kierros, joka johtaa Salmen ulkoilualueen kautta Solvallaan ja Pirttimäen kautta takaisin Luukkiin. Laaksoon palataan samoja jälkiä.


Helsingin keskuspuisto on hieno. Laaksosta Pitkäkoskelle ajetaan helppokulkuista ja joutuisaa ulkoilutietä. Myyrmäen ja Martinlaakson asuinalueiden läpi kiemurteleva osuus on reitin urbaanein, mutta sentään enimmäkseen puistoa.

Petikon ja Serenan välisellä latupohjalla saadaan esimakua korkeuseroista. Kosteana vuodenaikana vastaan voi tulla mutaisia kohtia, mutta parhaimmillaan väli on helposti ajettava. Matkan varrelle osuu kaksi kahvitteluun soveltuvaa laavua.

Järviylänköä kiertävä rengasreitti tarjoilee pääkaupunkiseudun parasta gravel-pyöräilyä. Luukin viehättävissä lampimaisemissa reitti kapenee, mutta pysyy silti helppokulkuisena.

Varsinaiset polkuosuudet näkyvät kartassa katkoviivalla. Rinnekodin jälkeen alkava noin kolmen kilometrin pätkä on maastoltaan koko reitin haastavin. Retkipyörällä se kannattaa kiertää suosiolla Vihdintien ja Vaakkoin lammen ohi kulkevan Kuikunläänintien kautta.

Salmen ulkoilualueen jälkeen tullaan Nuuksion kansallispuistoon. Haukkalammelle johtavalla osuudella pyöräily on kokonaan kielletty, mutta pikitietä Solvallaan johtava vaihtoehtoinen reittikin on merkitty.

Haltian luontokeskuksessa on hyvä pitää tauko, sillä tämän jälkeen edessä on koko reitin mäkisin etappi. Pirttimäkeen johtava ulkoilutie kulkee kauniissa maastossa, mutta tuntuu taatusti jaloissa. Pirttimäen jälkeen vastaan tulee taas muutamia lyhyitä polkuosuuksia, joiden kiertäminen on tarvittaessa mahdollista.
 

Maastopyöräilijälle reitti 2000 on näyttäytynyt enimmäkseen kestävyyshaasteena, joka syntyy reitin pituudesta ja korkeuseroista. Yhden yön pyörävaelluksella sen luonne muuttuu aivan erilaiseksi.

Koska noin 90 % reitistä on hiekkatietä tai helppokulkuista ulkoilureittiä, gravel-pyörä on sittenkin paras valinta. Varsinaista polkua on vain muutama kilometri ja vaikeimpien paikkojen kiertäminen käy helposti.

Reitin varrella on useampia kahvipaikkoja, mutta myös luonnonkauniita, omien eväiden nautiskeluun soveltuvia tulipaikkoja. Yöpymiseen soveltuvat esimerkiksi Salmen ulkoilualueella sijaitsevat Iso- tai Vähä-Parikas, Takalan laavu Nuuksiossa sekä reitin haastavimmaksi mainitulla osuudella sijaitseva Kämmenlammen laavu Vaakkoin ulkoilualueella.


Reitti 2000 on merkitty sinivalkoisilla merkeillä. Ne ovat osin kuluneita, mutta silmä harjaantuu etsimään niitä puista ja pylväistä. Moni on nähnyt merkkejä ennenkin, liikkunut reitillä tietämättään tai ihmetellyt tärkeimmissä risteyksissä olevia viittoja.

Merkkien seuraaminen on kohtalaisen helppoa, etenkin jos tukena on kartta tai GPS.

Reitti on piirretty kokonaisuudessaan Pääkaupunkiseudun ulkoilukarttaan, jonka viimeisin painos alkaa tosin olla keräilyharvinaisuus. Nuuksion retkeilykartoistakin se löytyy, mutta ne eivät kata koko reittiä, vaan sen parhaiten merkityn rengasosuuden.

Puhelimen ruudulla reitin saa näkyviin ainakin Karttaselain-sovelluksessa. Ladattavia GPX-jälkiä löytyy maastopyöräilijöille, mutta myös kapeammille renkaille tehtyinä versioina.


Luitko jo nämä jutut?