Tunturitulvaa ei tarvitse pelätä

17.04.2019 | Matti Mela

Sulamisvedet aiheuttavat pieniä tulvia tunturissa, mutta retkeilijän menoa ne eivät haittaa.

Kaikilta pieniltäkin Inarin Lapin tuntureilta löytyy muutamia isompia puroja tai ojia, kuten niitä täällä päin usein kutsutaan. Sulavan tunturin vedet purkautuvat laaksoihin pääasiassa näitä karttaan merkittyjä vesistöjä pitkin. Riippuen tunturin geologiasta, voi rinteiltä löytyä myös notkoja ja vähäisiä kuruja, joissa solisee tilapäisiä sulamisvesipuroja. Ne voivat olla näyttäviä ja äänekkäitä, mutta ovat olemassa vain muutaman lämpimän keväisen päivän, eikä niistä löydy kartassa edes ohutta sinistä katkoviivaa.

Varsinaista tulvaa ei jyrkillä rinteillä yleensä esiinny. Voimistuva virtaus peittää pohjakivet v-kirjaimen muotoisessa jokiuomassa, mutta puro ei paljonkaan levittäydy ympäröivään metsään. Retkeilijän menoa sellainen ei juuri haittaa, mutta jonkinlainen sauva on tarpeellinen liukkailla kivillä.

Siellä, missä  korkeuskäyrät harvenevat, vedet tulvivat ympäristöön muodostaen lammikoita. Useimmat niistä kuivuvat ylärinteiden lumivarastojen sulaessa, mutta jättävät mielenkiintoiset jälkensä luontoon. Koivut, katajat ja harmaalepät viihtyvät paikalla ja kangasmetsän varvut vaihtuvat saroihin ja heiniin. Syksyn hieno ja vivahteikas suoruska esiintyy juuri tällaisilla paikoilla. Jos puron varresta löytyy lähteitä tai emäksisiä kivilajeja, voi paikalle kehittyä pieni lehto, jossa parhaimmillaan tavataan väinönputkea, erilaisia saniaisia ja jopa tuomea.

Purouoman kehitys kevään edistyessä vähäisestä solisevasta norosta kohisevan joen kautta takaisin normaaliksi tunturipuroksi riippuu paljolti jokikurun sijainnista tunturilla. Aurinkorinteen kurut sulavat nopeasti aiheuttaen lyhytaikaisen tulvapiikin. Varjorinteillä viimeiset lumet sulavat vasta alkukesällä, puhutaankin usein juhannustulvista.