Ranskalainen illallinen

19.11.2021 | Tapani Leppänen

Ranskalainen Voyager-retkiruokasarja ei ole pelkkää polttoainetta. Lähdimme ulos syömään ja teimme sen pitkän kaavan mukaan.

Jaoimme alkupalana pohjoisafrikkalaista keittiötä edustavan tabouleh-salaatin. Bulguria, tomaattia, hernettä ja paprikaa sisältävä retkiruoka valmistuisi kylmäänkin veteen, mutta lyhyemmän valmistusajan ja viileän vuodenajan vuoksi päätimme nauttia annoksen lämpimänä.

Illallinen katettiin Isojärven kansallispuistoon.

 

Pakastekuivattujen retkiruokien tarjonnassa alkaa olla tunkua. Valikoiman kasvaessa huomio kiinnittyy yhä enemmän raaka-aineiden laatuun ja tietysti ruoan makuun.

Kun markkinoille sitten tulee ranskalainen retkiruokasarja, jonka yhteydessä esiintyy sellaisia vaatimattomia sanoja kuin gourmet, odotukset ovat korkealla.

Ranskalaisille retkiruokakaan ei ole pelkkää polttoainetta. Annoskokokin on totuttua pienempi. Se johtuu siitä, että aterian päätteeksi nautitaan jälkiruoka.

 

Pääruoaksi valitsin ranskalaisen version perinteisestä lihaperunasoselaatikosta, minkä se kyllä peseekin, olipa kysymys ”äitien tekemästä” eineestä tai siitä teolliseen sipulikeittoon valmistetusta retkimuonasta, jota joskus tuli kokattua kyllästymiseen saakka. Hachis Parmentier au Boeuf ei kuulu nimestään huolimatta eksoottisimpiin retkiruokiin, mutta on siinä riittävästi makua ja luonnetta. Rosmariinia.

Rakennetta voisi kuvailla turhankin sileäksi. Tosin tällä kertaa kokilta saattoi lipsahtaa keitokseen hivenen liikaa nestettä.

Seuralaiseni kehuu kermaista lohipastaansa. Kala on isoina suupaloina, ja maut ovat aitoja. Chian siemenet elävöittävät muuten klassisista annosta ja toimivat samalla erinomaisena proteiininlähteenä.

Seurueen kolmas jäsen valitsi kermaisen herkkusienirisoton, joka osoittautui nappisuoritukseksi. Aidosta risottoriisistä tehty ruoka on kostea ja juustoinen, täynnä makua.

Tämä pussi teki nuotioringissä parikin kierrosta.

 

Ovatko ranskalaiset keksineet retkimuonan uudestaan?

Formaatti on toki tuttu, mutta makua ei voi moittia eikä sen merkitystä ole syytä väheksyä. Aterioissa on mielikuvitusta, yritystä ja sitä kautta tulee myös onnistumisia.

Pääruoan keskimääräinen annoskoko on noin kaksi kolmasosaa totutusta. Se sopii päivän pääateriaksi pieniruokaiselle tai kevyemmäksi lounaaksi kenelle tahansa. Ja kuten sanottu, yhdessä jälkiruoan kanssa energiaa riittää isompaankin nälkään.

 

Aterian mieleenpainuvinta antia olivatkin lopulta juuri jälkiruoat. Johtuuko se siitä, että niitä tulee harvemmin retkioloissa harrastettua, mutta kaikki annokset tuntuivat vievän kielen mennessään.

Suklaalastuilla ryyditetty mousse oli juuri niin kuohkeaa ja täyteläistä kuin odottaa sopii. Rapeat keksinmurut taas toivat struktuuria syntisen makeaan, omenasta ja vadelmasta valmistettuun paistokseen. Kolmas jälkiruoka, samettisen pehmeä omenakompotti, on muistutus siitä, että parhaat reseptit ovat yksinkertaisia.

Tärkeintä on aito maku.


Luitko jo nämä jutut?