Joka kolmas rakensi tänä talvena lumiukon

14.03.2019 | Panu Könönen

Määrällisesti eniten lumiukkoja rakennettiin Helsingissä, asukaslukuun suhteutettuna Suomen “lumiukkoisin” paikkakunta oli tänä talvena Sottunga.

Suomen Ladun Ulkona kuin lumiukko -kampanja päättyi viime sunnuntaina. Kampanja innosti helmi-maaliskuussa kaikenikäisiä lumiukkopuuhiin.

Lumiukkokampanjan tavoitteena oli innostaa kaikenikäiset ulkoilemaan ja rakentamaan vähintään 10 000 lumiukkoa. Tavoite saavutettiin viime hetkellä, sillä sunnuntaihin mennessä kampanjan nettisivuilta löytyvään karttapalveluun oli ilmoitettu 10 743 lumiukkoa.

Eniten lumiukkoja ilmoitettiin Helsingistä (740 kpl), hyvänä kakkosena tuli Tuusula (714 kpl) ja kolmannen paikan kuntakisassa vei Oulu (616 kpl). Asukaslukuun suhteutettuna Suomen “lumiukkoisin” paikkakunta löytyi Ahvenanmaalta: Suomen asukasluvultaan pienimmästä kunnasta, Sottungasta ilmoitettiin 12 lumiukkoa. Sillä irtosi ykkössija ennen Vesilahtea (551 kpl) ja Reisjärveä (222 kpl).

Kaikki talven lumiukot eivät kuitenkaan päätyneet karttapalveluun, sillä Suomen Ladun Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan peräti joka kolmas suomalainen rakensi tänä talvena lumiukon.

Toistamiseen järjestetyn Ulkona kuin lumiukko -kampanja aikana Suomen Latu järjesti paikallisyhdistystensä kanssa melkein 100 yleisötapahtumaa, joissa pääsi rakentamaan tai veistämään lumiukkoja.    

Suomen Ladun lumiukot herättivät myös suuren yleisön huomion, sillä Taloustutkimuksen mukaan joka neljäs suomalainen oli tietoinen Ulkona kuin lumiukko -kampanjasta.

Talven “lumiukkomuodin” voi katsastaa sosiaalisesta mediasta, josta löytyy paljon hauskoja lumiukkoja (ja -akkoja) tunnisteella #UlkonaKuinLumiukko. Esimerkiksi Instagramista löytyy yli tuhat lumiukkojulkaisua.

suomenlatu.fi/lumiukko

Taloustutkimus teki lumiukkoihin ja Ulkona kuin lumiukko -kampanjaan liittyvän haastattelututkimuksen Suomen Ladun toimeksiannosta 11.–12.3.2019. Tutkimuksessa haastateltiin 501 henkilöä, tutkimuksen virhemarginaali on noin ±3 prosenttiyksikköä.


Luitko jo nämä jutut?