Umpihangessa Ounastuntureissa Ajatuksena oli kiertää Outakkaa täysikuun ja revontulien valaisemassa taikapiirissä. Pyrypilven verhottua kaamosmaisemat sankkaan syleilyyn päivitettiin talvivaellussuunnitelma vastaamaan paremmin Ounastuntureissa vallitsevia sääolosuhteita.

Sipoonkorven opetukset Talvivaellukset kahdelta vuodelta tekemättä, koronan supistama elinpiiri; mitä tehdä, kun Latu&Polku-lehden deadline lähestyy? Talvi oli puolitoista viikkoa aiemmin rysähtänyt vauhdilla pääkaupunkiseudulle. Miten olisi lumikenkävaellus Sipoonkorvessa?

Talven aatelia Kunnon lumitalvi voi tulevina aikoina olla kaikista vuodenajoista uhanalaisin. Fakta kuitenkin on, että nimenomaan talvi on meidän vahvuutemme – aarteemme, rikkautemme ja mahdollisuutemme.

Avotuntureiden kierros Pohjoinen tunturiluonto peittyy lumeen yli puoleksi vuodeksi. Hiihtäjä kokee lajin ja pitkän lumisen ajan monipuolisuuden Saariselän ja Kiilopään hangilla.

Pohjoista omavaraisuutta Pohjoisen omavaraisuuden opiskelu luonnonmukaisen elämän kehdossa, Pohjois-Norjan Vesterålenissa sijaitsevalla Gisløyan saarella otti luulot pois ja antoi tilalle paljon enemmän kuin olisin koskaan uskaltanut toivoa.

Järvi jäätyy Lohjanjärvi on Uudenmaan suurin järvi, jonka selkävedet jäätyvät myöhään. Hiljentynyt suurjärvi on mainio kohde talviselle souturetkelle.

Eräoppaat Suomi on erä- ja luontomatkailun luvattumaa, näin ainakin väitetään. Kysyimme kolmelta alan huippuosaajalta, mitä he tekevät ja työstään ajattelevat.

< 1 ... 16 17 18 19 20 21 22 23 24 ... 38 >